torstai 11. elokuuta 2011

Sydney - Blue Mountain

7.8.2011 sunnuntai

Tänään onkin sitten Blue Mountain -päivä. Lämmintä vaatetta pitää ottaa mukaan, vuorilla on kuulemma tähän aikaan vuodesta yleensä aika kylmä.

Reissu tehty, huhhuh! Matkaa suunnitellessani ajattelin, että meillä on retken jälkeen vielä pitkä ilta aikaa pörrätä Sydneyssä, mutta oli niin "raskas" päivä, että pörräämiset vaihtuivat lepoon hotellissa.

Päivä alkoi 7.50 naapurihotellin pihasta. Ajelimme taas Parramattaan päin puolisentoista tuntia Leuran kylään. Siellä meillä oli pieni jalottelutauko. Olisi voinut syödäkin, mutta meillä ei vielä siinä vaiheessa ollut nälkä runsaan hotelliaamiaisen jälkeen. Kylä oli pieni tai ainakin pääkatu oli lyhyt, joten tallustelimme sitä suuntaan ja toiseen. Kävimme myös torilla (ehkä noin 10 toripöytää), kun olikin jo aika jatkaa matkaa.




Leuran tori


Seuraavalle pysähdyspaikalle ajoimme hauskan eukalyptusmetsän läpi. Valkoiset puunrungot tekivät maisemasta sadunomaisen. Kolmea sisarta katselimmekin sitten seuraavalla pysähdyspaikalla. Maisemat olivat mahtavat, harmi vain, että juuri pysähdyksen aikana ripsautti vettä. Auringon paisteessa värit vuorilla olisivat varmasti olleet hienommat.



Kolme sisarusta


Seuraavaksi jatkoimme Scenic worldiin, jonne australialainen perhe oli rakentanut 1940-luvulla junaraiteet tarvikkeiden helpompaa siirtoa varten ylös vuorille. Rataa oli myöhemmin laajennettu myös kuljettamaan ihmisiä. Raiteiden viereen oli rakennettu köysirata. Me ajoimme köysirataa (Skyway) pitkin alas eukalyptusmetsään. Metsään päästyämme alkoi satamaan, mutta kesti hetken ennenkuin sade ylettyi metsän pohjalle asti. Kameran jouduin kuitenkin pakkaamaan laukkuun, joten metsästä ei kuvia ole. Ylös ajoimme rautatietä (Railway) pitkin. Tämä rautatie on maailman jyrkin ja kyllä se olikin jyrkkä. Junavaunu oli vielä toiselta puolelta avoin, mutta onneksi veli halusi mennä sille puolelle istumaan! Juuri kun pääsimme ylös, näytti esteri mahtavimmat puolensa :-) Onneksi olimme silloin jo sisällä.

Bussimatka jatkui Featherdale wildlife parkin, jossa saimme silittää koaloja ja näimme monia erilaisia kenguruita ja lintuja. Myös vompatti, tasmanian tuholainen ja krokotiili näyttäytyivät. Käärmeitä ja liskoja katselimme lasin läpi. Tämä eläintarha oli tyypillinen etelän tarhaan: eläimillä oli pienet aitaukset eikä varmastikaan kovin mukavat oltavat, mutta yleisö näki eläimet hyvin.toisin kuin meidän eläintarhassa, jossa eläimillä on lokoisat oltavat, mutta yleisö ei näe eläimistä vilaustakaan.



Koala lepäilee




Sinipingviinit odottelevat ruokaa



Vompatit oli ihania !

Kuuden aikoihin olimme taas takaisin hotellilla, jossa söimme myös päivän ainoan ruoan. Ja nukkumaan menimme ajoissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti