tiistai 19. heinäkuuta 2011

Valokuvia

Matkustamisesta haaveilun ja välillä reissussakin olemisen lisäksi harrastuksiin kuuluu valokuvaus. Muutama vuosi sitten hankin ensimmäisen järkkärikameran ja tänä keväänä se piti päivittää uudempaan malliin. Objektiiveja on tähän taloudelliseen tilanteeseen sopiva määrä, lisää ja parempiahan voisi hankkia. Koitan kuitenkin pitää homman edes jossain määrin järjellisenä, jotta finanssia jää muuhunkin kuin kameraharrastukseen.

Viime vuonna päätin ottaa kameran namiskat haltuun kuva viikossa projektilla. Totesin, että vain kuvia ottamalla kehitys kehittyy ja onnistuneiden otosten määrä kasvaa. Enää ei tarvitse ottaa kuin muutama sata kuvaa, kun saa joukkoon jo muutaman onnistuneenkin otoksen :-)

Kamera kulkee mukana luonnossa samoillessa. Lempipaikkoja ovat lintulammet ja kesäiset kukkakedot. On rauhottavaa istua lammen törmällä ja odotella sopivaa toimintaa. Ja tuleehan sitä yleensä, kun vain jaksaa istua.

Kukkasia ei tarvitse odottaa, niiden luokse pitää vain mennä. Alkukesästä kukkia oli ihan mukavasti saatavilla, mutta heinäkuun aikana into on vähän laantunut. Johtuneeko matkan odotuksesta!

Tänä vuonna viikkoprojekti muuttui kuukausihaasteeksi työkaverin kanssa. Erilaisilla teemoilla on kevät menty, heinäkuussa teemana "Kesäbiisin sanoihin liittyvä kuva".

Kamera lähtee elokuun reissuun mukaan ja harkinnassa on sukelluspussi pokkarille. Vedenalaiskuvaus olisi uusi aluevaltaus, mutta kun snorklauksenkin voi laskea sellaiseksi, saattaa olla parempi harjoitella sitä ilman kameraa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti