Shuttle-bussi odotti meitä aamulla hotellin pihalla ja vei meidät toisen hotellin pihaan, jossa iso bussi mahtui kääntymään. Päivä oli jo valjennut, kun lähdimme ajamaan Darwinista etelään kohti Litschfieldin kansallispuistoa. Maan halki kulkee yksi valtatie, jota pitkin pääsee Alice Springsin kautta aina Adelaideen asti. Ei siis ollut paljoakaan reittivaihtoehtoja! APT:n (suuri Australialainen retkijärjestäjä) tapana näyttää olevan se, että retkiopas on samalla bussikuski. Tälle retkelle meille sattui vähän hiljaisempi opas ja sehän oli meidän kannaltamme ihan hyvä asia. Opas kertoi kaiken tarpeellisen, ei puhua pälättänyt mitään ylimääräistä eikä sanonut kaikkea viittä kertaa niinkuin Blue Mountainsin opas :-)
Ensimmäinen pysähdyksemme oli Batchelorin kylässä. Ja ei! En lähtenyt etsimään poikamiehiä :-) Tarkistimme koti-ikävää poteneen tsekkoslovakialaisen miehen rakennuttaman linnan (leikki-sellaisen) ja jatkoimme termiittipesäkaupunkiin, jonka termiitit olivat rakentaneet keskelle Litschfieldin kansallispuistoa.
Termiitit rakentavat pesänsä osoittamaan määrättyyn suuntaan, jotta pesän lämpötila pysyy vakaana eikä keskipäivän aurinko pääse polttamaan asukkaita omaan kotiinsa. Pesiä on kahdenlaisia: litteitä ja epämääräisiä möykkyjä. Väristä erottaa, onko pesässä asukkaita vai onko se hylätty: jos pesä on maan värinen, on siellä vielä termiitit sisällä, mutta jos se on alkanut tummua, ovat asukkaat hylänneet pesän.
 |
| Termiitit pitivät vielä kotinaan |
 |
| Tämän olivat jo hylänneet |
 |
| Tästähän voi päätellä ilmansuunnat |
 |
| Vähän niinkuin hautausmaa |
90 prosenttia New Territoryn pinta-alasta on eukalyptusmetsää. Eukalyptuspuita on maassa 700 eri lajiketta! Aika montaa sorttia. Puiden runkojen alaosat ovat mustia n. puolentoista metrin korkeudelle. Ihmettelimme, mistä moinen johtuu. Opas selitti, että metsät poltetaan vuosittain, jotta metsässä kasvava ruoho (joka palaa erityisen kuumalla liekiillä), ei ehtisi kasvaa niin isoksi. Jos ruoho kasvaa liian isoksi ja syttyy palamaan, ylettyy palo niin korkealle, että puun yläosatkin syttyvät palamaan. Tämä tuhoaa koko puun. Mikäli puskat palavat pienellä, hallitulla liekillä, säästyvät puut ja metsän aluskasvillisuus uudistuu. Metsiä poltetaan aboriginaaleilta saatujen oppien mukaan. Näin toimien pienennetään suurten, tuhoisien metsäpalojen syttymistä.
 |
| tässä ruoho oli jo ehtinyt vähän kasvaa |
Ajoimme sellaisten alueiden läpi, jotka oli poltettu viime viikollakin. Näissä kohdin ei vielä uutta kasvillisuutta ollut puiden juurille kasvanut. Jo muutamassa viikossa kasvu kuitenkin toipuu ja metsässä on vihreä aluskasvillisuus.
Litschfieldin kansallispuiston suurimmat nähtävyydet metsien ja termiittipesien lisäksi olivat putoukset. Vierailimme kolmella putouksella, joista ensimmäinen oli Florence Falls. Putouksella oli reilun kilometrin pituinen luontopolku, jonka taivalsimme reheviä metsämaisemia ihaillen. Maasto on pohjoisessa tähän aikaan vuodesta kuivaa, joten putousten raikkaus ja vehreys toivat mukavaa vaihtelua maisemiin. Florence Fallsissa olisi ollut mahdollisuus pulahtaa veteen, mutta me emme vielä tässä vaiheessa uineet.
 |
| Florence Falls |
Seuraava rotko oli Tolmer Falls, jota katsoimme lintuperspektiivistä käsin. Aika jylhän näköiset olivat maisemat myös siellä.
 |
| Tolmer Falls |
Lounaan jälkeen asetuimme muutamaksi hetkeksi Wangi Fallsille. Äiti ja veli kävivät uimassa ja me isän kanssa tutkimme luontotauluja ja katselimme ympärillemme.
 |
| Wangi Falls |
Putoukselle ei aina pääse uimaan. Kuivalla kaudella vedessä ui vain makean veden krokotiilejä, mutta märällä kaudella (Australiassa on kaksi vuodenaikaa: kuiva ja märkä) joki virtaa niin vuolaasti, että suolaisen veden krokotiilit pääsevät uimaan putoukselle. Tällöin ei uiminen ole sallittua. Suolasen veden krokotiilit ovat ilmisille vaarallisia, mutta makean veden krokotiilit syövät vain kaloja eivätkä näinollen ole vaaraksi pienille polskijoille.
Putouksen lähipuut olivat täynnä päivää paistattelevia lepakoita. Niitä oli todellakin puu täynnänsä, aika hurja näky. Lepakot vaihtoivat välillä paikkaa (oliko niin, että aamulla valittu paikka vaihtui päivän mittaan varjopaikasta aurinkopaikaksi, vai mistä mahtoi paikan vaihtuminen johtua) ja juttelivat toisilleen hurjasti kirkuen.
Uinti- ja luontohetken jälkeen joimme vielä kahvit pysähdyspaikalla ennenkuin lähdimme ajelemaan takaisin Darwiniin päin. Hotellilla olimme puoli seitsemän aikoihin, joten päätimme siirtyä hotellin ravintolaan syömään, hotellissamme kun sattui olemaan kaupungin ainoa näköalaravintola. Hienohan se auringonlasku olikin, niin kauan (tai vähän) aikaa, kun sitä riitti.
Painuimme ajoissa pehkuihin, koska seuraavana päivänä olikin retkelle lähtö jo klo 6.15 hotellin edestä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti