Cairns, Kuranda

14.8.2011 Kuranda

Aikainen herätys, aamupala ja retkibussia odottamaan klo 7.30 hotellin eteen. Värikäs bussi vei meidät Freshwater stationille, josta lähti historiallinen juna kiipeämään kohti n. 334 m merenpinnan yläpuolella sijaitsevaa Kurandan kylää.

Junamatkalla saimme ensi kosketuksen sademetsään ja paikan jylhyyteen. Ylös päin kivutessamme avautui puiden välistä silloin tällöin mahtavat näkymät alas laaksoon. Juna pysähtyi Barron Fallseilla ja saimme katsella ja kuvata putousta ihan rauhassa.

Kurandan kylässä meillä oli tunnin verran aikaa kierrellä ja tehdä ostoksia ennenkuin lähdimme sademetsän siimekseen. Ensin meidät vietiin BBC-lounaalle. En tiedä, mitä lihaa söimme, mutta lisukkeineen se maistui hyvältä. Ruoan jälkeen kiersimme sademetsässä toisen maailmansodan aikaisilla kuorma-autoilla, jotka kulkivat sekä maalla että vedessä. Kuskina meillä oli oikea Crogodile Dundee, innokas kuski/tiedemies, joka kertoi meille sademetsän puista ja eläimistä. Ajoimme ensin tiellä ja sitten siirryimme veteen. Dundee kertoi, että syvimmillään vesi oli 5 metriä syvää, mutta syvyydellähän ei ole paljoa väliä, kun tarkoitus on pysyä pinnalla. Ja pystyihän se! Näimme muutaman liskon ja Dundee osoitti muutaman todella myrkyllisen/terävän kasvin rannalta.

Army-ajon jälkeen siirryimme näytösalueelle, jossa muka-aboriginaalit esittivät meille vanhoja tansseja ja soittivat omaa soitintaan, didgeridoota. Muka-abot sen takia, että nämä tanssijat eivät olleet kyllä yhtään oikeiden abojen näköisiä! Kaikesta huolimatta ihan hauskan näköistä touhua :-) hauskaa näytti olevan myös tanssijoilla itsellään.

Esityksen jälkeen jokainen abo otti oman ryhmänsä ja lähti kiertämään aluetta. Ensin oli kaikilla mahdollisuus koittaa bumerangin heittoa, sitten abot näyttivät, kuinka keihästä heitetään. Viimein saimme kuulla, kuinka didgeridoosta lähti ääni ja kuinka sillä matkitaan dingojen ja kengurun kulkua.

Alueella sijaitsi myös pieni villieläinpuisto, jossa näimme koalia, krokotiilin (Jack) ja paljon erilaisia liskoja ja kenguruita. Koalat on veljen suosikkeja ja ne olivatkin pirteitä ruoka-aikansa vuoksi. Koaloja ei elä luonnossa pohjois-australiassa, koska täällä on niille liian kuuma eikä oikeanlaisia eukalyptuspuita ole.

Suolaisen veden krokotiili Jack oli talvilevolla. Se oli ollut paikoillaan kuusi viikkoa eikä ollut syönyt mitään kahdeksaan viikkoon. Joka viikko sille tarjotaan ruokaa ja se kyllä syö sitten kun ruoka alkaa maistumaan. Jackille eivät maistu myöskään naisseikkailut: sille on tarjottu naisseuraa kaksitoista kertaa eikä tyttökrogo ole vielä kertaakaan säilynyt Jackin käsittelyssä hengissä. Se on siis tappanut kaikki morsianehdokkansa! Jack on 5m 10cm pitkä ja painaa n. 800 kg. Aikamoinen vonkale siis.

Makean veden krokotiileja tarhassa oli useampi. Me näimme niistä neljä. Olivat huomattavasti pienempiä kuin Jack, muttä minun mielestäni nekin olivat jokseenkin pelottavan näköisiä!

Erilaisia liskoja oli myös paljon.

Kenguruita olisi voinut halutessaan syöttää. Osa vierailijoista halusikin. Näytti siltä, että ruokaa oli ollut tarpeeksi tarjolla, sen verran laiskasti kengurut tarjoiluun suhtautuivat.

Häkeissä oli myös dingoja ja kasuaareja. Erilaiset linnut lensivät ympärillä. Aika alkoi kuitenkin taas olla lopuillaan ja piti rientää bussiin.

Bussi vei meidät skyrailin lähtöpisteeseen ja hätäpissojen jälkeen uskaltauduimme koppiin. Olo oli kuin helikopterissa (vaikka en ole koskaan sellaisessa ollutkaan). Köysirata oli rakennettu sademetsän päälle, joten pääsimme katsomaan maisemia lintuperspektiivistä. Ja kyllä oli mahtavat maisemat. Vähän hirvitti välillä, mutta vähitellen sitä rentoutui ja alkoi nauttimaan matkasta. Köysiradalla oli kaksi pysäkkiä, joista ensimmäisestä oli näkymä jo aamulla nähtyyn Barron Fallsiin. Junaraiteet näkyivät rotkon toisella puolella. Toisella pysähdyksellä pääsi vielä viimeisen kerran haistelemaan sademetsän tuoksuja ennen viimeistä pudotusta alas laaksoon.

Laaksossa meillä olisi taas kerran ollut mahdollista ostaa itsestämme kuva köysiradan kyydissä (niinkuin olisi ollut armeijan kuorma-autonkin kyydistä ja melkein jokaisesta paikasta, missä olemme olleet), mutta kuvaa emme enää halunneet. Näyttää myös siltä, että bussiin ei yleensä pääse kuin matkamuistomyymälän kautta :-)

Lyhyen bussimatkan jälkeen pääsimme hotellille ja matkamme viimeinen retki oli ohi. Enää on jäljellä yksi vapaapäivä täällä Cairnsissa ennen pitkää matkaa kotiin.