lauantai 27. elokuuta 2011

Taiteiden yö

Edellinen kerta taiteiden yössä on itselläni ollut vuonna 1996, joten päätin lähteä katsomaan, kuinka tapahtuma on muuttunut ja kehittynyt. Itseni tuntien tiesin, että yö muuttuu minulla vain illaksi, joten en pyytänyt ketään kaveria mukaan. Näin säilytin itselläni mahdollisuuden kiertää juuri siellä, missä itse haluan ja ennen kaikkea lähteä kotiin juuri silloin, kun itse haluan! Liikkeellä olin autolla, jonka parkkeerasin stadionin parkkiin.

Ihmisiä oli paljon liikkeellä:


Työkaverilta sain vinkin, että kannattaisi käydä katsomassa Kansallismuseossa ritariturnajaiset ja koska en ole taulujen ystävä, ajattelin tuon olevan mukavaa perjantai-illan vietettä. Olikin ihan hauskan näköistä toimintaa ja tuli itselle taas kerran mieleen oma ammatinvalinta. Voisikohan sitä joskus tehdä elämässään muutakin, kuin istua tietokoneen äärellä ja koittaa saada ihmiset toimimaan tehokkaasti ja järkevästi... Tässä turnajaisten kuvasatoa.

Ennen esityksen alkua hevoset kirmailivat näytösalueella

Ritarit esittelivät hevosensa ennen esityksen alkua


Keskiajalla myös maksulliset naiset esittäytyivät avoimesti :-)


Ja sitten vielä varsinainen esitys. Ihan loppuun asti en saanut kuviin tarpeeksi valoa, joten viimeiset taistelut jäivät kuvaamatta.
Oma taiteiden yö olikin tämän esityksen jälkeen valmis.

No, oliko taiteiden yö muuttunut / kehittynyt 15 vuoden aikana. Oman havaintoni mukaan en nähnyt niin paljoa taidetta ulkona luonnossa, kuin näin 15 vuotta sitten. Ihmisiä oli liikkeellä enemmän ja näytti siltä, että kaupunkiin oli tultu viettämään aikaa eikä hirveästi edes haettu taiteita. Saattaa tietysti olla, että mainio kesäinen ilma vaikutti ihmisten käyttäytymiseen.

Kotiin lähdin yhdeksän maissa, joten en tiedä, kuinka yön pimeneminen taiteiden yön viettoon vaikutti. 

1 kommentti:

  1. Kivat kuvat, ritarimeininkiä olisi ollut kyllä kiva päästä seuraamaan. Toisella kertaa sitten. :)

    VastaaPoista