keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Teemakuvaus - Maaliskuu

Fb:n Teemahaasteen Maaliskuun haasteena päätettiin ottaa osaa Pinterestin päiväkuvausteemaan:

Kuvausaihe on siis jokaiselle päivälle, joten haastetta riittää! Mitään paineita en meinaa kuitenkaan kuvien taiteellisuudesta ottaa, vaan katson päivän ja ajan mukaan, millaiseen ponnistukseen on mahdollisuus.

Viikottaiseen kuvaukseen sitouduin vuonna 201o (ja siinä aika kivasti onnistuinkin), mutta päivittäistä kuvausta en ole vielä koskaan koittanut. Saapi nähdä, kuinka homma onnistuu :-) Ihan joka päivä en lupaa kuvia täällä julkaista, ensisijainen julkaisupaikka on kuitenkin facebook. Koitan kuitenkin vaikka viikottain tehdä tänne bloginkin puolelle koosteen viikon kuvista.

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Mustavalkomaanantai - 105

Tässäpä minun näkemykseni Mustavalkomaanantaissa tällä viikolla aiheena olevasta "105":sta.

Muita satavitosia voi käydä katsomassa täällä

tiistai 21. helmikuuta 2012

Alkukirjaimet #52: RE

Alkukirjaimissa tällä viikolla kirjainyhdistelmä RE, josta minulle tuli heti mieleen etelän maan rekut eli agentit eli kulkukoirat. Ainakin Kreikassa niitä riittää, ollaan sitten mantereella tai saarilla. Agenteiksi rekkuja alettiin kutsua yhdellä Kreetan matkalla, kun kolme agenttia lyöttäytyi seuraamme ja kulki illan meidän kanssamme.

Tässä vähän käsitellyssä kuvassa Ateenalainen rekku Zeuksen temppelin ulkopuolella päivänokosilla.

Muita RE-alkuisia kuvia voit käydä kurkkaamassa täältäLinkki

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Värikollaasi - "Talvi"

Värikollaasissa tämän viikon aiheena Talvi.

Minun kollaasini Talvesta näyttää tältä.

Muiden talvisia kuvakollaaseja voi käydä katsomassa täällä

Luova lauantai - Vesi

Luovan lauantain tämän viikkoinen teema on Vesi. Koska luova lauantai ei ole tarkoitettu valokuville, teen teemaan liittyviä tehtäviä omaksi ilokseni tänne omaan blogiini aina silloin, kun aihe näyttää sellaiselta, että minulla on siihen jotain sanottavaa.

Tällä viikolla siis valokuvasta kuvankäsittelyllä muokattu Vesi.

lauantai 18. helmikuuta 2012

KUVAA #016 - pastelli, värikäs, mustavalkoinen

Numerokuvissa tällä viikolla kolme värimaailmaa: pastelli, värikäs ja mustavalkoinen.
Yhdistin nämä kaikki värimaailmat yhteen kollaasiin:

Kuvat on otettu viime syksynä Mustion linnan ympäristöstä. Muita numerokuvia voit käydä ihailemassa täältä

perjantai 17. helmikuuta 2012

KUVAA #015 - kotieläin

Numerokuvissa tällä viikolla aiheena kotieläin.

Meidän perheen kotieläinhistoria on lyhyt ja ytimekäs. Kissa olisi koko perheen suosikkilemmikki, mutta kun lapsieni piti valita joko minut tai kissa, ottivat onneksi minut :-) Kissan kanssa kun en enää voinut allergian kehittymisen vuoksi samassa huushollissa asustaa.

Kissan jälkeen minulla oli akvaario, tai muutamakin (harrastus, joka aika helposti lähtee lapasesta... ) parisen vuotta, kunnes ajatus "720 litraa kerrostaloasunnon lattialla akvaarion hajottua" sai valtaansa ja akvaariot oli pakko laittaa pois.

Nuorempi pojistani on jostain syystä kiinnostunut matelijoista, niinpä meille haettiin jonain tammikuisena iltana käärme turusta. Tässäpä siis Mimosamme pienenä aterioimassa :-)

Muita lemmikkejä voi käydä katsomassa täällä

torstai 16. helmikuuta 2012

234. Valokuvatorstai - Kiva

Sanasta kiva tulee itselleni mieleen yllättäen matkustaminen. Sehän on kivaa ja avartavaa. On mielenkiintoista nähdä erilaisia tapoja elää ja hoitaa asioita. Erilaista sykettä ja toisaalta rauhaa ja levollisuutta. Matkoilla on hauska seurata paikallisten ihmisten arkista elämää, kuinka eri tavoin asioita voidaan erilaisissa kulttuureissa tehdä ja kuinka erilaisia asioita eri puolilla maailmaa arvostetaan.

Itse olen vasta alussa tässä maailmanvalloituksessani, mutta jo tällä kokemuksella voin sanoa, että valloitus jatkukoon!

Kuvassa oikealla elämän perusasioita Kap Verdeltä, keskellä ylhäällä arkkitehtuuria jostain päin Kreikkaa, oikealla Hongkong ja Sydney, alhaalla jo vähän surullisenkin kuuluisat Ateenan mellakkapoliisit Syntagma-aukiolla ja Rooman ihana Colosseum.

Lisää kivoja asioita voi käydä katsomassa täällä

Värikollaasi - "Taivas"

Tämän viikon värikollaasin värinä on "Taivas". Niin paljon hienoja Taivaita löytyi taas kollaaseista, käykääpä kurkkaamassa!

Vaikka kuvan ei tarvitsekaan esittää taivasta, on kollaasi vain niin helppoa alkaa rakentamaan taivaaseen :-)

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Makrotex - Kolmio

Makrotexissä aiheena viime viikolla Kolmio. En ehtinyt haasteeseen mukaan, mutta tein oman kulma-viritykseni päätykolmioita.

Mustavalkomaanantai - Abstrakti

Mustavalkomaanantaissa tällä viikolla aiheena abstrakti. Ei yhtään minun aiheeni, mutta tässä kuitenkin oma näkemykseni.


Muiden näkemyksiä voit käydä katsomassa täältä

Alkukirjaimet #51: LÄ

Alkukirjaimissa tällä viikolla LÄ. Itselleni tuli mieleen muutaman viikon takainen Roomanmatka ja siellä nähdyt lukuisat LÄhteet. Tässä niistä ehkä kuuluisin Fontana di Trevi.


Muita LÄ-sanoja voit käydä katsomassa täällä

tiistai 14. helmikuuta 2012

Rooma, 20.1.2012 - kuvina

Lähtöpäivän aamu. Ai niin, ollaanko me otettu yhtään kuvaa hotellista ja huoneesta :-)

Aamiaishuoneen pöytäryhmäAula

Rooma, 19.1.2012 - kuvina

Viimeinen matkapäivä oli varattu Colosseumin ja sen ympäristön tutkimineen. Mukana aamupäivän ajan meillä kulki opas (vai oliko se toisin päin). Blogiteksti päivän kulusta löytyy täältä


Forum RomanumMauttomat appelsiinit

Colosseum ulkoa ja sisältä
Ja Gelato maistui ja näytti hyvältä
Samasta ravintolasta sai spagettia olioilla :-)Vittorio Emmanuel II muistomerkki ja maisemia sen katolta
Katukioski, josta sai kaikenlaista pikkupurtavaa ja jotka siirtyivät näppärästi omilla renkailla paikasta toiseen. Vähän olivat leikkiauton näköisiä enkä ihan heti edes uskonut, että niillä kaupungissa liikutaan.

Tiberin yli TrastevereenKadut olivat ahtaita ja taloissa löytyi hauskoja yksityiskohtia
Paikallisessa ravintolassa oli hauska leipälaatikko ja hyvä tunnelma



Taas yksi Santa Marian kirkko. Tämän kirkon edessä oli totuuden suu
Mellakkapoliisejakin tarvitaan. Viime päivien Kreikan tapahtumien jälkeen näitäkin kuvia katsoo taas ihan eri silmällä. Toivottavasti nämä poliisit saavat puolustaa kaupunkia rauhallisissa merkeissä!
Ja vielä kerran Colosseum, iltavalaistuna ihmeen kivan näköinenReissu on vienyt voimia, mutta onneksi (?) huomenna pääsee kotiin!

maanantai 13. helmikuuta 2012

Rooma, 18.1.2012 - kuvina

Keskiviikkona tutustuimme Tiberin itäpuoliseen osaan Roomasta. Sanallista selitystä voi lukea täältä


Santa Marian kaksoiskirkotEspanjalaiset portaatFerrariShopissakin käytiin tilaisuuden tullen

Gelato maistui taivaalliselta
Piazza Navona
Pantheon
Fontana di Trevi
Hard Rock Cafe RomePimeitä kujiaValaistuja lähteitä
Via del Corso jouluvalaistunaPantheon ulkoa ja sisältäSant Angelo iltavalaistunaPietarin kirkko iltavalaistuna