maanantai 15. elokuuta 2011

Cairns, viimeinen päivä

15.8.2011 Cairns

Viimeinen päivä täällä Cairnissa. Kulutimme aamupäivän shoppaillen (mä ostin meille kaikille t-paidat - siis omalle perheelleni, joka odottaa (toivottavasti) minua kotona), päivällä lepäsimme hotellilla hetken ja illaksi lähdimme rantaan tallustamaan. Veljellä on tänään syntymäpäivä, joten kävimme syömässä Australialaisessa ravintolassa kengurua, krokitiiliä ja barramundaa punaviinin kera. Paitsi veli, joka keskittyi kenguruun. Kenguru oli minun mielestäni näistä kolmesta parasta.

Huomenna lähdemme pitkälle kotimatkalle. Mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan, olemme matkalla puolitoista vuorokautta + lentokenttäajat täällä Cairnsissa ja kotona Helsingissä. Täytyy toivoa, että lentokokemusta on tullut sen verran, että nukkuminen koneessa onnistuu. Jotenkin luulen, että Darwinista tänne lentäessämme nukahdin koneessa hetkeksi.

Matka on ollut antoisa. Koitimme äsken miettiä, mikä on ollut kenenkin mielestä parasta. Minun järjestykseni tässä vaiheessa kaupunkien osalta on Cairns, Sydney, Hongkong, Darwin. Retkistä parhaina jäi mieleen valliriutan retki toissapäivänä, Katerine rotkon retki Darwinista, Kurandan päivä eilen ja omatoimipäivä Sydneyssä. Myös sukulaisia oli mukava tavata :-)

Matka oli suunniteltu mainiosti ja tuntui lopulta hienolta, että Cairns oli sokerina pohjalla. Jos saisimme nyt suunnitella saman matkan uudestaan, lisäisimme Darwiniin yhden välipäivän retkipäivien välille.

Australiasta jäi vielä pieni siivu (=melkein koko maa) näkemättä, joten uudelleenkin voisi joskus tulla. Silloin aikaa varataan kyllä enemmän! Kaksi viikkoa meni niin nopeastieikä mihinkään paikkaan ehtinyt tutustua tarkemmin.

Tänään on vielä pakattava ja laitettava kaikki valmiiksi huomisaamun lähtöä varten. Kuvia lisään blogiin sitten, kun saan ne tutkittua ja käsiteltyä.

Kiitoksia, jos olet jaksanut seurata matkaamme. Blogi jatkuu kuvien merkeissä todennäköisesti ensi vuoden maaliskuun loppuun saakka. Silloin matkaan viikoksi Thaimaaseen pienelle Koh Mookin saarelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti