Koulussa kun on, tulee siellä tehtäviä, joita ei odottaisi eteensä tulevan...
Kaikki sai alkunsa siitä, kun en päässyt osallistumaan opetukseen kahdella ensimmäisellä opetusviikolla (eka viikko oli vain tutustumista opetukseen ja koulurakenuksiin). AV-journalismin kurssilla saimme tehtävän tehdä haastattelun. Noh, paikalla olleita opiskelijoita ohjeistettiin tekemään haastattelukysymykset toisistaan (parityö), mutta minullahan ei sellaista mahdollisuutta ollut. Kehittelin siis omat kysymykseni uudesta koulurakennuksestamme Lime-mediakeskuksesta. Rakennus on valmistunut viime talvena ja sen myötä meillä on aika kivat mahdollisuudet opiskeluun. Tein siis haastattelukysymykset av-puolen tiiminvetäjälle uudesta talosta.
Koska kyse oli journalismista, ei tehtävä tietystikään päättynyt tähän, vaan kysymysten perusteella pidettiin haastattelut ja haastattelun perusteella piti kirjoittaa juttu. Niinpä minä rohkeana (?) tyttönä laitoin kysymykseni tiiminvetäjälle sähköpostilla :-) Aikataulu oli kuitenkin liian kireä hänelle, joten opettaja antoi minulle toisen jatkotehtävän: Kirjoita pakina jostain ajankohtaisesta aiheesta.
Pakina? Mikä on pakina? Ei muuta kuin wikipedia auki ja pakinan määrittelyä etsimään. Olin lukenut joitain pakinoita, joten suunnilleen tiesin mistä on kyse. Aika vaativan tehtävän antoi opettaja näin opiskelun alkuun...
Mietin pakinaan aiheita ja kyselin ystäviltä vinkkejä. Kirjoittaisinko Nokiasta vai "kansantalouden rakennemuutospaketista"? Pyörittelin aiheita mielessäni ja päädyin siihen, että aiheen tulee olla minulle tuttu ja yksinkertainen, koska tyylilaji on uusi ja haasteellinen. Takaisin omaan arkeen siis.
Haastattelukysymykset tein koulurakennuksesta, joten pakina alkoi muotoutua opiskelun ja koulun ympärille. Tässäpä siis ensimmäinen pakinani...
Kokkolaan koulun penkille
Aloitin opiskelun. Kokkolaa lähempää ei koulua löytynyt, matkaa 400 kilometriä. En aja päivittäin.
Oli hankittava asunto. Solussa olisi voinut olla hauskaa ja olisin voinut vahingossa tutustua uusiin ihmisiin. Hain yksiötä. Sain sen, nyhjötän kotona yksin.
Koulurakennus on uusi. Tilat on hienot eikä niistä puutu mitään. Paitsi öljyä saranoista ja ilmastointi leffateatterista. Tuolitkin natisevat kivasti. Opea se häiritsee.
Koulussa tutustun väkisinkin luokkakavereihin. Tytöt on kilttejä ja pojat häiriköi. Esimerkiksi Kalle (nimi muutettu). Toiminut 10 vuotta henkilökohtaisena avustajana. On tainnut saada paljon aiheita lyhytelokuviin. Usein suukapulan tarpeessa, ainakin open mielestä. Meitä muita Kalle huvittaa. Pitää tunnelman luokassa keveänä.
Meillä on monta opea, kaikki vähän erilaisia. Yhden tunnilla on hauskaa. Siellä joutuu kuuntelemaan ja uskaltaa vastata, kun ope kysyy.
Toisen tunnilla kannattaa olla ajoissa, koska ovi menee lukkoon, kun tunti alkaa. Niin ope ensimmäisellä kerralla kertoi. Lukkoon oven laittaa Kalle, koska on periaatteen mies. Ja ope juoksee avaamassa ovea myöhästyjille.
Olisipa kiva, jos voisi keskittyä pelkästään opiskeluun, mutta ruokaakin pitää saada. On mulla kyllä vararavintoa, mutta laskuja sillä ei pysty maksamaan. Jos en tekisi illalla töitä, viettäisin aikaa kaupungilla koulukavereiden kanssa ja verkostoituisin. Siitä olisi hyötyä tulevaisuudessa. Mutta ei. Istun koneen äärellä ja teen töitä, joiden vuoksi päätin lähteä opiskelemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti