sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

HDR

Pääsiäispyhiä on täällä vietetty HDR-kuvien sielunelämään tutustuen.

Olen aina ollut maltillisen kuvankäsittelyn ystävä, mutta tänä talvena minua on ruvennut kiinnostamaan kuvankäsittely laajemminkin ja fb:n Teemakuvauksen innoittamana aloin tutkia asiaa tarkemmin.

Ilokseni löysin netistä muutaman ilmaisen HDR-ohjelman, joista Luminance HDR:ssä on todellakinhinta/laatusuhde kohdallaan. Ohjelman voi ladata ilmaiseksi netistä ja käytöstä voi antaa tekijöille lahjoituksena rahaa.

Hain siis ohjelman netistä ja asensin sen koneelleni. Valitsin kieleksi English, mutta kun avasin ohjelman, oli se yllätyksekseni suomenkielinen (johtuukohan siitä, että käyttöjärjestelmäni on suomenkielinen?)!

Viime kesän Sydneyn kuvista tein ensimmäiset testini ja tässäpä muutama kuva. Ensimmäinen on aina alkuperäinen kuva, josta lähdin HDR-kuvaa työstämään ja seuraavat ovat ohjelman tekemiä HDR-kuvia testisäädillä. Totuuden nimessä on pakko vielä sanoa, että kuvaan vaikuttavista säädöistä minulla ei ole vielä aavistustakaan, joten olikin aika hauska vaan säädellä vipuja suuntaan ja toiseen ja katsoa, millaisen kuvan saan aikaiseksi.

HDR-kuvan periaate on se, että yhdistetään x-määrää kuvia ja koitetaan löytää mahdollisimman laaja dynamiikka kuvaan. En tietystikään viime kesän reissulla ottanut kuvia montaa / kohde, joten tein lähtökuvasta kolmeneri valotuksen kuvaa ja testasin HDR-ohjelman toimintaa niillä. Jatkossa käyn varmasti jalustan kanssa kuvaamassa mielenkiintoisia kohteita ihan oikeasti HDR-kuvaa silmälläpitäen, mutta hauskaa on riittänyt näinkin toimien.

Teemakuvaukseen osallistujille joudun tässä vaiheessa sanomaan, että en laittanut kuvaa tehdessäni määrittelyjä talteen, joten en varmasti osaisi enää tehdä tällaisia uudelleen :-)

Ja nyt niitä lupaamiani kuvia:

Alkuperäinen:

1. HDR

2. HDR

Alkuperäinen:

1. HDR

2. HDR
Ja vielä muutama kuva tammikuun Roomanmatkalta. Tässä vain HDR-kuvat ilman alkuperäistä:

2 kommenttia:

  1. Sama konsti käytössä, säätelen vipuja suuntaa jos toiseenkin ja katson mitä tulee ;)
    Olen myös huomannut, että kuvauskohteen valinnallakin on suuri merkitys näissä kuvissa. Tuo haastetta kuvaamiseenkin.
    Alimmainen kuvasi on paras,vaikka tuo yökuvakin ko mielenkintoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omat suosikkini olit sinäkin kuvista löytänyt.

      Kuvan ja valotuksen valinnalla on todellakin suuri merkitys HDR-kuvissa. Hyvä esimerkki on mielestäni tämän viestiketjun kaksi viimeistä kuvaa. Ne on otettu samalta aukiolta samassa valossa, mutta viimeisen kuvan taloihin paistoi aurinko ja porraskuvan talot ja portaat olivat varjossa. En siis mitenkään saanut samaa herkkyyttä porraskuvaan kuin talokuvassa on.

      Poista