keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Gelato

Viime viikkoinen vierailuni Roomassa oli ensimmäinen matkani Italiaan, joten pääsin maistamaan oikeata Italialaista jäätelöä, Gelatoa ensimmäistä kertaa elämässäni. Ja kyllä se maistuikin! Erilaisia makuja oli kymmeniä, mutta yksinkertaisena ihmisenä pidin eniten vaniljasta. Matkakumppani ei tietysti siitä pahastunut vaan hoiti muut maut minun nautiskellessa vaniljasta :-)

Osasivat saapasmaassa tehdä jäätelöannoksiakin oikein hienosti. Ensimmäisistä annoksista en älynnyt ottaa kuvaa, mutta kun söin Norkun puolesta ostamani annoksen, piti siitä ottaa todistusaineistoa mukaan:


Norkulle otin pienen annoksen, jossa oli runsaasti hedelmiä, muutama pallo gelatoa sekä keksitikku. Kahvin kanssa ihmeen hyvää ja raikasta :-) Juhan tiramisu oli suussasulavan hyvää ja kahvi siitä erikoista, että se piti "juoda" lusikalla, kermaa oli sen verran paljon pienen kahvilirun päällä.

Rauniopäivänä löysimme gelatorion, josta sai annoksen ananaksenpuolikkaaseen aseteltuna. Annos oli kohtuullisen iso, joten tilasimme annoksia vain yhden ja pyysimme kaksi lusikkaa:


Annoksen saapuessa piti pitää kiirettä, että ehti ottaa siitä kuvan ennenkuin Juha kävi siihen käsiksi :-) Toivatpa muutaman lasin vettäkin, jolla huuhtoa jäätelö alas. Annokseen ladottiin eri makuisia gelatopalloja useita kappaleita (7-8 luultavasti), pursotettiin maukkaaksi sokeroitua kermavaahtoa sekä erilaisia marjoja. Minun mielestäni paras yhdistelmä oli vaniljagelato+kerma+boysenmarja, NAM :-)

Ja vielä lähikuva annoksesta:


Gelaton maku jäi makuhermoihin muistiin, joten gelatoparkuni työmaalla sai Norkun lähettämään minulle linkin suomesta löytyvästä gelatoriasta. Ja yllätyksekseni huomasin, että naapurissani olevassa kauppakeskuksessa löytyi yksi.

Kotimatkalla vierailin liikkeessä ja huomasin ilokseni, että myyvät kotimyyntiin 0,5 l. ja 0,9 l. kokoisia laatikoita. Käytinpä tilaisuutta hyväkseni ja otin 0,9 litraa gelatoa, reilu puolet vaniljaa ja loput sulkaata. Hintakin oli sopuisa, 7,90 / 0,9 l..

Ja maistuihan se gelato täällä kotisuomessakin :-)

4 kommenttia:

  1. Namanam... Alkoipa tekemään mieli. Ihanan näköisiä herkkuja. Ilmeisesti mun on vaan pakko opetella tekemään gelatoa, koska täällä periferiassa ei moisia ihanuuksia myydä.

    Noh, kuten sanottu. Esteet on tehty ylitettäviksi.

    VastaaPoista
  2. Oli tuo tänään ostettu gelatokin hyvää, mutta siitä puuttui hedelmät ja marjat, joita Italiassa tehdyissä annoksissa on.

    On kuulemma se Gelatoria ollut tuossa kauppakeskuksessa kaksi-kolme vuotta, joten ei mun onneksi tarvitse ihan yksin sen pystyssäpysymistä varmistaa :-)

    VastaaPoista
  3. Johanna, kesällä gelatohommat varmaan sujuu paremmin kun voi ostaa tuoreita mansikoita vaikka kaveriksi. :)

    Ps. Tänään oli töissä vaniljakastiketta!

    VastaaPoista
  4. Voih! Tuoreita mansikoita tuon vaniljagelaton kanssa... voiko olla parempaa? Mustikat ja boysenmarjat testattu ja ne sopivat mainiosti. Varmasti tuoreet suomalaiset mansikatkin sulavat suussa. Olisko kiva vaikka synttäri / nimpparitarjoiluiksi? Eli kannattaa valita loma-aika niin, että on heinäkuun puolivälissä paikan päällä, jos haluaa maistiaisia :-)

    PS. täytyy toivoa, että maanantaina on vielä perjantain jälkkärin jämiä jäljellä!

    VastaaPoista