Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suomen majakat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suomen majakat. Näytä kaikki tekstit

torstai 7. marraskuuta 2013

Gustavsvärn

Gustavsvärnin majakka on Hangon edustalla ja bongattu sekä Russarön että Bengtskärin reissuilla. Kuva on Bengtskärin reissun menomatkalla elokuussa 2012.

Gustavsvärn


tiistai 29. lokakuuta 2013

Majakat pyritään avaamaan keväällä

Liikennevirasto on tämän kuun alussa pyörtänyt päätöksensä majakoiden sulkemisesta. Hieno uutinen kaikille majakoista kiinnostuneille.

Ensi kesän majakoihin kuuluvat varmasti ainakin Tankar ja Hailuoto. Tavoite-listalle taidan kirjata nuo Pietarsaaren edustan majakat, joita bongatessaan tarvitaan varmasti venekyyti. Täytyy koittaa tässä talven aikana tutustua esim. Kokkolan kuvauskerhoihin ja löytää ihmisiä, jotka ovat majakoista kiinnostuneita ja joiden kautta majakkasaarille voisi tällä suunnalla olla helpompi päästä!

maanantai 9. syyskuuta 2013

Helsingin majakka (pohjamajakka) - 28.7.2013

Majakkabongaukseeni kuuluvat lähinnä tavalliset majakat, pohjamajakat oli veneettömänän bongaamisen vaikeuden vuoksi pakko rajata ulkopuolelle. Poikkeuksen tekee Helsingin majakka, jonka saa bongattua "helposti" Tallinnan laivalta. Eipä siis muuta kuin bongausreissulle :-)

Laiva lähti Helsingistä illalla, joten taisimmepa olla jo nukkumassa, kun se ohitti Helsingin majakan. Kotimatkalla päätimme olla skarpimpia!

Jossain vaiheessa matkaa kipasimme hytissä ja mitä sieltä ikkunasta näkyikään? Majakka. Äkkiä kamera mukaan ja kannelle kuvaamaan! Vähän ihmettelimme, miksi majakka tuli niin nopeasti laivan lähdön jälkeen, mutta napsimme kuvia sitä sen enempää ajattelematta.


Tallinnan majakka

Ilma kotiinpäin matkustaessamme oli mitä mainioin. Aika harvoin voi matkaa viettää laivan kannella palelematta, mutta tällainen onni kohtasi meidät tuolla reissulla. Ihmettelimme sumulauttoja, joita tuli vastaan silloin tällöin. Kylmä henkäys, kostea ilma ja näkyvyys nollaan.


 

Laivan kannella istuessamme katsoimme, kuinka meitä lähestyi majakka. Majakka? No tuohan se vasta on Helsingin majakka! Ja taas juostiin. Kameraa ei tietystikään ollut mukana kannella, mutta onneksi laivan vauhti ei ollut kova ja hytti oli lähellä.

Helsingin majakka 28.7.2013


sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Majakkabongaus jatkuu - Kallon majakka

Majakkabongaukseni haastekerroin kasvoi keväällä aimoharppauksen, kun viranomaiset huomasivat, että majakan turvallisuus ei niiden kulta-aikana ollut 2000-luvun tasolla. Liikennevirasto aloitti tarkistukset Tankarin majakasta Kokkolan edustalta (joka tietysti harmittaa uutta Kokkolalaista). Juhannuksen kieppeillä suljettuja majakoita oli Hesarin uutisen mukaan 4.

Kuva kopioitu Hesarin verkkosivulta 26.6. julkaistussa uutisessa. (kopioin kuvan tähän, koska Hesaria tilaamattomat eivät pysty viikon aikana lukemaan kuin 5 uutista ilmaiseksi)
Tämän tiedon perusteella lähdimme matkaan. Sägrundin majakkaan pääseminen tuntui jo suunnitteluvaiheessa vähän hankalalta, joten jätimme sen kierrokseltamme suosiolla pois. Olisihan Yttergrundin, Kallon ja Kaijakarin majakoissa jo yhdelle reissulle aihetta.  Matka-aikamme sijoittui heinäkuun alkuun sen vuoksi, että Kristiinankaupungin matkailusivuilla kerrottiin Yttergrundin majakkasaaren avoimien ovien päivän olevan silloin.

Senäjoelta meille löytyi mukava paikka yöpyä, joten ajelimme sinne perjantaina. Lauantai-aamuna lähdimme ajoissa ajamaan Kristiinankaupunkiin, alkoivathan kuljetukset ennakkotiedon mukaan klo 10.00.

Perille pääsimme hyvissä ajoin ennen kymmentä. Katselimme ympärillemme tyhjässä satamassa, kun luoksemme tuli henkilö kertomaan, että avointen ovien päivä oli peruttu, koska majakka oli suljettu. "Paikallislehdessä oli kyllä tieto päivän peruutumisesta! Toivottavasti ette ajaneet pitkältä?" "Eihän me, Helsingistä ja Tervajoelta Seinäjoen kautta... kun sitä teidän paikallislehteänne ei meille asti jaeta...". Ihmetyksemme oli suuri, kun huomasimme, että kaupungin matkailusivuilla peruutuksesta ei ollut mitään tietoa...

Koska Kaskinen ja Kristiinankaupunki eivät majakoitaan pystyneet meille näyttämään, ajelimme Vaasaan ja kävimme Raippaluodossa risteilyllä.

Yön vietimme taas Seinäjoella, josta lähdimme aamulla Poriin päin toivoen, että meillä olisi siellä parempi tuuri. Kaijakarin tiesimme olevan kauempana, mutta Kallon piti olla paikassa, johon pääsisimme helposti ihan autokyydillä.

Ajoimme ensin Porin pohjoispuolelle katsomaan Kaijakarin majakkaa. Söimme maittavan aterian Ravintola Merimestassa ja lähdimme kävelemään Reposaaren pohjoisrantaa. Ja siellä se majakka näkyikin pienen pienenä Reposaaren edustan saarella. Tämä tyttö oli kuitenkin lähtenyt majakanbongausretkelle pelkällä laajakulmaobjektiivilla, joten minun Kaijakarini vaatii aika paljon mielikuvitusta, mutta kyllä se siellä kuvassa on :-)


Koitin tietysti rajata kuvasta myös sellaisen, jossa olisi näkynyt pelkästään Kaijakarin majakkasaari majakan kanssa, mutta en saanut mieleistäni kuvaa tehtyä. Tämä saa siis ainakin tässä vaiheessa riittää Kaijakarin bongaamiseen. Tämähän se oli minulla itsellänikin siellä vastarannalla tilanne, joten mitäs sitä vääristämään.

Vähän aikaa rannalla ihmeteltyämme lähdimme ajamaan kohti Kallon majakkaa. Pääsimme vihdoin näkemään majakan ihan lähietäisyydeltä:


 
Mukavan näköinen matala majakka :-) Mutta olihan se yllätys täälläkin odottamassa.


Majakkamatkailulle todella harmillinen tilanne, jonka edistymistä onkin mielenkiintoista seurata tulevina vuosina.

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Tulevan kesän majakkasuunnitelmat

Kevät on vihdoin tullut ja aurinko piristää tätäkin vapaapäivää. Niinpä tekee mieli suunnitella ensi kesää ja kesän reissuja.

Tämän kesän olen ajatellut viettää kotosalla uuteen pihaan ja maisemaan tutustuen, mutta muutaman lyhyemmän reissun meinaan kuitenkin tehdä. Majakkaprojektin toivon edistyvän neljällä majakalla, vielä en ole kuitenkaan päättänyt, käynkö tutustumassa majakoihin yhdellä reissulla pikaisemmin vain ulkoapäin vai koitanko päästä tutustumaan edes yhteen majakoista myös sisältä käsin.

 Tämän kesän suunta on Porin seutu ja sen 4 helpoimmin bongattavaa majakkaa: Kallon majakka, Kaijakarin majakka, Yttergrundin majakka ja Sälgrundin majakka. Reitti tulee olemaan suunnilleen tällainen:

 

 Majakkaseuran sivuilta voi nähdä, että Yttergrundin majakkasaarelle tehdään retkiä satunnaisesti. Laitoin viestiä sivulla kerrottuun sähköpostiosoitteeseen Kristiinankaupungin matkailuneuvontaan ja kysäisin retkistä. Vastausta odotellen...

 Myös Sälgrundin majakkasaaresta kerrotaan majakkaseuran sivuilla. Sinne voi näköjään tilata kyydin ja saarella voi yöpyäkin. Kunhan saan lisätietoa Yttergrundin majakan retkistä, otan yhteyttä kuljetusliikkeeseen ja kysäisen Sälgrundin tilannetta. Voisi olla hienoa viettää yö saarella :-)

Kallon majakan voi käydä bongaamassa ihan autokyydillä. Sievän näköinen pieni majakka :-) 

Kaijakarin majakka näkyy toivottavasti mantereelta, koska muuten se voi olla aika vaikea bongattava... Netistä löytyy aika vähän juttuja Kaijakarin majakasta, mutta sen verran siitä kuitenkin kerrotaan, että se on rautaristikkorakenteinen ja valmistunut vuonna 1933.

Ajokilometrejä tulee n. 750, joten kannattaa miettiä, josko reissun tekisi asuntoautolla. Perjantai-iltana voisi jo ajella vaikka Porin majakat ja lauantaina bongata Sälgrund. Sunnuntaille jäisi sitten Yttergrund ja kotimatka. Auton voisi siistiä maanantai-iltana työpäivän jälkeen.

Jos reissuun lähdetään henkilöautolla, voi lähdön jättää lauantai-aamuun. Silloin kannattaisi varmasti ajaa suoraan Sälgrundiin, olla siellä yötä ja bongata Yttergrundin ja Porin majakat sunnuntaina. Auton valinta riippuu seurasta, jolla reissuun lähdetään sekä siitä, uskaltaisinko vihdoin ajaa isolla autolla vähän itsekin...

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Suomen majakat 5 - Harmaja

Harmajan majakan saa hyvin bongattua ruotsin risteilyllä, kunhan vain muistaa olla laivan kannella joko lähdön tai paluun aikana juuri ennen Kustaanmiekkaa. Minä muistin juhannuksena, kun kävin ystäväni kanssa ruotsissa.


Harmaja

tiistai 14. elokuuta 2012

Suomen majakat: Bengtskär

Kävin eilen ystäväni kanssa bongaamassa Bengtskärin majakkasaaren. Sää oli aurinkoinen, tuuli heikkoa ja tunnelma mukavan leppeä. Kuvia tuli otettua jonkin verran, joten tässä niistä pieni osa.

majakka

päivänkakkarat majakan edustalla

maisema majakkatornin ikkunasta

portaat alas

majakkasaaren huoltorakennukset tornin ikkunasta


tiistai 31. heinäkuuta 2012

Suomen majakat 4 - Russarö

Russarön majakkasaarelle pääsee käymään muutaman kerran kesässä. Kesäkuun alussa käytimme tilaisuuden hyväksemme ja retkeilimme Hankoon. 

Keli oli pilvinen ja vähän sateinenkin, mutta ei se lopulta paljoa haitannut.


perjantai 27. heinäkuuta 2012

Suomen majakat 3 - Suomenlinna

Suomenlinnan majakka lienee yksi helpoimmin bongattavista majakoista pääkaupunkiseudulla asuville. Vietin Suomenlinnassa leppoisan "viimeisen lomapäivän" 2011 elokuussa ystäväni kanssa:

torstai 26. heinäkuuta 2012

Suomen majakat 2 - Utö



Keväällä 2011 vietin rentouttavan pääsiäisen Utössä Luontokamerat -kamerakerhon kanssa. Aika kului kuvatessa, rantakäärmeitä väistellessä ja kauniista kevätsäästä nauttiessa.

Majakassa pääsimme käymään myös sisällä.Kuva on otettu aamulla auringon noustessa.




tiistai 24. heinäkuuta 2012

Suomen majakat 1 - Söderskär

Vietimme työporukan kanssa kesäpäivää 2.6.2010 Söderskärissä vieraillen. Aloitan majakkakuvasarjani sieltä, koska se on ensimmäinen majakka, josta olen kuvan ottanut.