Karjalan matka 7.6.2012, viimeinen päivä

Viimeisenä aamuna olemme jo oppineet tavoille: emme ole aamiaishuoneessa viimeisenä, vaan jälkeemme tulee vielä muutama matkakumppani :-)

Aamiaisen jälkeen Peke vie meidät rantaan, jossa nousemme katamaraaniin. Laatokka näyttää meille lempeän puolensa ja matka Vanhaan Valamoon on tasainen ja mukava. Koitan räpsiä kuvia maisemista ikkunan läpi, mutta eihän siitä mitään tule. Niinpä keskityn nauttimaan kauniista järvimaisemasta.

Valamon satamassa meitä on vastassa opas, joka vie meidät luostarin alueelle ja kertoo historiaa. Valamon tunnelmaan pääsemme hyvin, kun meidät viedään kuuntelemaan Valamon mieskuoron kaunista esitystä. Laulajat ovat ammattilaulajia ja mukana laulamassa on myös euroopan (?) matalin basso. Kuuntelen sointia silmät kiinni ja annan sen mennä suoraan sieluun.

Valamon luostari taitaa olla aina jonkinlaisen remontin kourissa. Tänä kesänäkään ei kirkon tornia näe ilman rakennustelineitä. Kirkon sisällä kuulemme oppaan kertomusta luostarin historiasta. Jään katselemaan ikoneja ja muuta taidetta, kun muut jo rientävät myymälän puolelle. Kirkossa on hämärää ja rauhallista...

Kierroksemme jatkuu ihmeen pian kohti rantaa, jossa meillä on taas mahdollisuus ostoksiin. Odotin kovasti Valamon kierrosta, joka tuntui nyt jäävän aika pintapuoliseksi. Onhan kuitenkin niin, että muutamassa tunnissa ei paljoa ehdi.

Katamaraani vie meidät takaisin Sortavalaan, jossa hypäämme bussin kyytiin ja suuntaamme kohti Ruskealaa.

Ruskealassa tutustumme suomalaiseen avustustyöhön Venäjällä. Ruskealan uusi kirkko "Herrankukkaro" on rakennettu suomalaisten voimin. Rakennusprojekti on ollut pitkä eikä hankaluuksiltakaan ole vältytty, mutta Keinästen työ palkittiin vuonna 2010, kun kirkko vihittiin käyttöön.Me syömme Herrankukkarossa maittavan lounaan ja kuulemme Kalevin jutustelua kirkon vaiheista.

Meillä on kuitenkin pitkä matka edessä, joten emme jouda nauttimaan Herrankukkaron tunnelmasta pidempää, vaan lähdemme katsomaan Ruskealan marmorilouhosta. Pudotamme taas yhden matkalaisistamme kotitalolleen matkalla louhekselle. Hän huokaa iloisena, että ovi näyttää olevan auki, joten sisäänkin taitaa päästä.

Vietämme louhoksella puolisen tuntia, nautimme jäätelöt ja lähdemme kotiin päin. Kotitalollaan käynyt matkalaisemme palaa bussiin hymyssä suin ja on vierailuunsa  tyytyväinen. Vanhan talon kanssa samalle tontille rakennetaan uutta taloa ja sen asukkaat päästävät matkalaisemme sisään katsomaan paikkoja. Yhteistä kieltä ei ole, mutta tärkeimmät asiat saadaan kuitenkin selvitettyä.

Ennen rajan ylitystä pysähdymme vielä kuluttamaan viimeiset ruplat ja tankkaamaan auton. Otan vielä muutaman kuvan tyypillisestä venäläisestä maalaistalosta.

Rajalla olemme jo rutinoituneita ja selviämme muodollisuuksista olosuhteisiin nähden pikaisesti. Pitkä kotimatkamme suomen puolella sujuu rauhallisesti ilman kommelluksia. Jäämme bussista Helsingissä ja Lahteen matkustavat jatkavat vielä kotiin.

On ollut hienoa saada tutustua Karjalaan juuri tässä seurassa.

Karjalan matka 6.6.2012, kolmas päivä

Aamuherätys taas puoli seitsemältä. Tunnin päästä siitä riennämme matkalaisia täynnä olevaan aamiaishuoneeseen. Porukka on ollut koko matkan ajan aina paikalla sovittuun aikaan, joten pääsemme etenemään ennalta suunnitellussa aikataulussa.
 
Käkisalmesta lähdemme taas luterilaisen kirkon pihan kautta. Toisessa maailmansodassa kuolleiden muistomerkillä pidämme tämän aamun avauksen. Kirkko on autioitunut ja rapistunut, joten sisään sinne emme pääse. Ilma on taas auirinkoinen ja kaunis, kun lähdemme Käkisalmesta ajamaan Kirvuun päin.

Kirvuun mennessä näemme autioituneita kolhoosien rakennuksia. Neuvostoliiton aikaan oli karjalan pelloilla lupa viljellä vain heinää, viljat tuotettiin muissa osissa laajaa maata. Viljan viljelytaito, joka normaalisti siirtyy perintönä isältä pojalle, hävisi karjalaan asutetuilta kokonaan. Kun Neuvostoliitto hajosi ja kolhoosit lopetettiin, hävisi karjakin ja pellot jäivät metsittymään. Surullista nähdä, kun kovalla työllä raivatut pellot on jätetty oman onnensa nojaan. Jossain vaiheessa joudutaan vielä tekemään iso työ, mikäli pellot halutaan tuottavaan käyttöön. 

Kirvussa pysähdymme erään matkalaisen lapsuudenkodilla. Kotitalon alakerrassa on edelleen kauppa, joka siinä oli silloinkin, kun evakkomme kotoaan lähti. Pääsimme tutustumaan vanhanajan karjalaiseen sekatavarakauppaan, josta sai kaikkea maan ja taivaan väliltä. Oli hienoa nähdä evakkomme riemu, kun hän sai esitellä meille omia lapsuuden maisemiaan :-)

Kirvusta suuntaamme Kurkijoelle. Tie on päällystämätön, pieni ja kuoppainen ... ja meillä kaikilla on niin mukavaa. Vitsit lentelevät ja tarinoita kerrotaan. Välillä seuraamme ihmeissämme autoilijoiden taitoa ohittaa toisiaan kapealla hiekkatiellä. Tiellä, jossa näyttää olevan tilaa vain yhdelle bussille, mahtuu kohta ajamaan vastakkain tukkirekka ja bussi. Ylimääräistä tilaa ei juurikaan jää, mutta ojassakaan emme käy. Yhden kerran joudumme odottamaan pienen hetken tukkirekan kuskia, joka ei selvästikään odottanut näkevänsä isoa bussia juuri tällä tiellä. Myös puskapissa aidossa karjalaisporukassa on kokemisen arvoinen :-)

Kurkijoella pysähdymme muistomerkille, juomme Peken bussikahvit ja käymme lähikaupassa kurkkaamassa löytyisikö sieltä jotain tuliaista ostettavaksi. Maisemat alkavat näyttää siltä Karjalalta, joka omalla äidilläni on mielessä. Tie kulkee kumpuilevien peltojen välissä, talot on rakennettu kukkulan laelle. Äidillä on arvoituksellinen katse!

Tuntuu, että tämä päivä on se, jota useampi matkalaisista on odottanut. Lumivaaran kirkon pihalla kuulemme matkanjohtajamme kertomusta omasta lapsuudestaan näissä maisemissa. Innokkaimmat kiipeävät Lumivaaran kirkon kellotapuliin soittamaan vanhoja kirkonkelloja. Sointi kumisee kauniisti hiljaisessa karjalassa.

Lumivaarasta jatkamme Sortavalaan. Pudotamme yhden perheistämme Sortavalan vanhalle hautausmaalle omaistensa hautoja etsimään. Muu porukka jatkaa Harluun ja sieltä Impilahdelle.

Minä jään äitini kanssa Harlussa pois bussista ja lähdemme omalle seikkailullemme äidin lapsuuden maisemiin. Tuosta seikkailusta voit lukea täällä.

Seikkailumme jälkeen kirjaudumme hotelli Seurahuoneelle. Pienen hetken etsimme hämillämme huoneitamme, joiden piti olla 1. kerroksessa, mutta jossa ei selvästikään huoneiden ovia ole. Kyösti pelastaa tilanteen ja näyttää reitin huoneeseemme: kellarikerroksen uudistettuun tilaan. Huone on siisti ja mukava, vain (oikea) ikkuna puuttuu. Yöllä emme kuitenkaan ikkunaa kaipaa.

Vielä ennen nukkumaan menoa pääsemme Peken kyydissä Sortavalan laululavalle. Istumme siellä hetken itikoiden syöttinä, laulaa lurautamme muutaman karjalaisen laulun ja otamme porukasta yhteiskuvan.

Muutama innokas lähtee vielä Kyöstin johtamalle kaupunkikierrokselle, mutta meillä on äidin kanssa ollut niin pitkä päivä, että päätämme käydä unten maille.

Karjalan matka 5.6.2012, toinen päivä

Herätyskello pärähtää soimaan puoli seitsemän aikoihin ja tunnin päästä olemme aiemmin jo täyttyneessä aamiaishuoneessa. Puheensorina täyttää paikan ja matkakumppanit nauttivat yhdessä mainion aamiaisen. Keli ulkona näyttää aurinkoiselta ja lämpimältä! Osaamme jo odottaa hyvää ja tiedontäyteistä päivää.

Bussi jatkaa matkaa puoli yhdeksän aikoihin Viipurin luterilaiseen kirkkoon.
Kirkon pihalla istuu jalustan päällä kivettynyt Mikael Agricola ja oppaamme Kyösti kerää  matkalaiset pieneen historiatuokioon. Astumme sisään kirkkoon, istumme penkeille ja rauhoitumme aamuhartauteen.

Mikael Agricola

Viipurin luterilainen kirkko parvelta alas kuvattuna

Bussikuskillamme Pekellä on kirkkolle toimitettavanaan muutama pahvilaatikollinen tänne lahjoitettuja kirjoja. Kirkon kautta kulkee avustustyö ympäristön ihmisille. Kirkon parvella tarjotaan myös juomaa ja ruokaa kohtuuhinnoin.

Tämän päivän etappina meillä on Käkisalmi. Aloitamme päivämme kuitenkin ajamalla Koiviston kaupunkiin. Siellä pysähdymme entisen luterilaisen kirkon luona. Kirkon pihalla on pystytetty "Risti ja Purje" -niminen sankarivainajien muistomerkki. Kirkkorakennus ei toimi enää kirkkona vaan sinne on perustettu disco. Saarnastuoli toimittaa dj:n pöntön virkaa. Tuntuu pahalta...

Koiviston kirkko sekä "Risti ja  Purje" muistomerkki

Kirkon takaosassa on pieni museo, jossa kirkon esineistöä ja muuta historiallista on näytillä. Pihalla istuu piirrustuskurssilaisten ryhmä. He luonnostelevat kirkon silhuettia papereilleen. Kirkko sijaitsee meren äärellä luonnonkauniilla paikalla, jossa näköjään myös itikat viihtyvät. Historialuentoa kuunnellessa yksi jos toinenkin huitoo käsillään pieniä kiusankappaleita kauemmaksi.

Jatkamme matkaamme rantaviivaa pitkin hiekkaisen mäntymaiseman ympäröimänä. Käännymme bussillamme pienelle hiekkatielle: jostain metsän siimeksestä pitäisi löytyä Mikael Agricolan kuolinpaikka. Peke koittaa päästä bussilla mahdollisimman pitkälle, mutta jossain vaiheessa on vain luovutettava. Tarkoitushan on jatkaa bussilla eteenpäin eikä se onnistu, jos bussi juuttuu kiinni hiekkaan. Jatkamme matkaamme kävellen. Pitkät suorat männyt ovat komean näköisiä ja hiekkainen kangas näyttää siistiltä, koska siellä ei korkea aluskasvillisuus viihdy. Pääsemme vihdoin rantaan ja Mikael Agricolan muistomerkin luo. Rantaan on rakennettu mökki ja tapaamme siellä miehen, joka osaa kertoa meille paikasta kaikenlaista. Otan muutaman kuvan rannasta ennenkuin lähdemme kävelemään takaisin bussille. Käki kukkuu metsässä. Itikat käyttäytyvät kuin vampyyrit ja käyttävät tilaisuutta hyväkseen, kun paikan päällä on bussilastillinen elävää ruokaa.

Mäntymetsän vastapainoksi suuntaamme lehtikuusimetsään Raivolaan. Puut ovat saaneet kasvaa 300 vuotta ja ovatkin käyttäneet aikansa tehokkaasti. Kaksin saamme juuri ja juuri kätemme puun rungon ympärille ja pituutta (vai onko se korkeutta?) näillä puilla on parhaimmillaan 50 m. Metsässä kävellessämme ihmettelimme muurahaispesiä, jotka oli aidattu niinkuin venäläiset omakotitalot konsanaan. Leningradin alueella ovat muurahaispesät suojeltuja, joten luonnonsuojelijat ovat rakentaneet aitaukset pesien ympärille.

Seuraava kohteemme on Kivennapa. Nousemme bussilla kylän korkeimmalle paikalle, josta onkin mukavat näkymät vanhalle omakotitaloalueelle. Tyypillinen Karjalaiskylä...

Muolaan kirkkomaalla käymme katsomassa sankarihautausmaan ja kuulemme matkalaisten muistelmia seudulta.  Ennen Käkisalmea ja hotellia siellä pysähdymme vielä tarkistamassa Vuoksen kuohut. Kello on jo paljon ennenkuin vastaanotamme hotellihuoneet ja pääsemme päivälliselle.

Päivällisen jälkeen suuntaamme vielä Peken kyydillä Käkisalmen linnalle. Aurinko laskee ja värjää seudun kauniiksi. Sisään linnaan emme pääse, mutta saamme taas kuulla linnan portin pielessä muutaman matkalaisen muistelmia seuduilta.

Päivä on ollut hyvä ja painamme päämme tyynyyn tyytyväisinä huomista odottaen !

Karjalan matka 4.6.2012, ensimmäinen päivä

Kello soi aamulla kuudelta, vaikka on kesäloma? Tämähän ei voi tarkoittaa mitään muuta kuin sitä, että reissuun ollaan lähdössä!

Tällä kerralla matka ei olekaan mikä tahansa lepoloma, vaan matka omille juurille... rajan taakse Karjalaan äidin lapsuudenmaisemia katsomaan. Matka tehdään vieläpä Evakkolapset ry.n tilaamana, joten paljon on tunteita ja jälleennäkemisen riemua odotettavissa.

Bussi odottaa jo rautatieasemalla, kun pääsen sinne vähän ennen yhdeksää. Äitikin siellä jo odottaa ja on varannut bussista mukavat paikat meille. Toisin kuin yleensä bussissa, tässä bussissa puheensorina täyttää ilman jo ennenkuin bussi on ehtinyt nostaa kytkintä ensimmäistäkään kertaa. Onko tosiaankin niin, että tämä bussi on täynnä suomalaisia? Normaalisti bussissa jurottavia mörököllejä? Suomalaisia kylläkin, mutta jurotuksesta ei ole tietoakaan :-) Karjalaisella vieraanvaraisuudella otetaan minutkin vastaan, vaikka en varsinaisesti evakko olekaan, toisessa polvessa kuitenkin.

Ensimmäisen päivän määränpää on meillä Viipuri. Suuntaamme siis kutostielle kohti ensimmäistä pysähtymispaikkaamme Kouvolan asemaa. Sieltä otamme kyytiin yhden matkalaisen, jonka jälkeen matkustajaluku on kahta vaille täysi. Nuo kaksi astuvat kyytiimme Enson raja-asemalla ennenkuin bussi ylittää rajan.

Rajamuodollisuuksista itärajalla on monta erilaista tarinaa. Niinpä olemme varautuneet 1-4 tunnin odotukseen. Aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta, joten mikäs tässä on ihmetellessä ja odottaessa. Saamme kaikki nousta bussista ilman matkatavaroita, joka helpottaa huomattavasti rajamuodollisuuksia. Yksi kerrallaan menemme viisumilistan mukaisessa järjestyksessä virkailijan eteen ja koitamme olla mahdollisimman viattoman näköisiä. Kaikki kelpaavat rajan yli matkustaviksi ja bussikin pääsee yli nopeasti, joten pääsemme jatkamaan matkaamme tunnin päästä siitä, kun rajalle saavuimme. Jännä on ensikertalaisena seurata rajamuodollisuuksia, joissa ensin bussiin tulee virkailija, joka katsoo passin kuvasivun ("kuvasivu esiin!"). Sitten käymme yksi kerrallaan tarkistuksessa ja kun kaikki ovat takaisin bussissa, tarkistetaan vielä kertaalleen, että kaikilla on leima passissa ("leimasivu esille"). Erilaisia raja-asemia käyneenä tuntuu tällainen tapa aika eksoottiselta :-)

Olemme siis päässeet Karjalaan, matkalaisten kotiseuduille. Olemme varustautuneet matkaan kartoilla, jotka löysimme netistä ja jotka ovat vuodelta 1938. Luovutetun karjalan kartat  kertovat, millä nimillä matkalaiset seutuja tuntevat ja karttojen avulla pysymme edes suunnilleen tietoisina siitä, missä milloinkin liikumme.

Enson raja-asemalta pääsemme Jääsken pitäjään. Tankkaamme auton täyteen menovettä, jota saa tällä puolella rajaa puoleen hintaan. Matkamme hinta saadaan näin alenemaan jonkin verran!

Oppaanamme meillä on historiaa käsittämättömän hyvin tunteva ja täppätietoja muistava Kyösti Toivonen , jolla tietojensa lisäksi on loistava ulosanti. Vuosiluvut ja tapahtumat vilisevät silmissämme ja voimme jokainen kuvitella, minkälaisia asioita matkan varrella on tapahtunut. Kunpa oma muistini vain toimisi paremmin...

Bensa-asemalta suuntaamme matkamme Enson kaupunkiin. Järkytyn ensimmäistä kertaa siitä, kuinka huonossa kunnossa paikat ovatkaan! Puutalot ovat romahtamispisteessä ja ilman maalipintaa. Kerrostaloista ei voi olla yhtään varmempi, pysyvätkö pystyssä vaiko eivät. Selvästi huomaa, mitä taloista on aikoinaan suomalaisten tänne rakentamia! Ero on huomattava.

Ensosta jatkamme matkaamme Jääsken kirkonkylään, jossa meillä on ensimmäinen pysähdys rajanylityksen jälkeen. Muistoristi on paikoillaan, mutta kirkko on tuhoutunut.  Jos muistini olisi parempi, muistaisin varmasti, kuinka kirkko tuhoutui, mutta onneksi meillä on internet :-) Linkin sivulta näemme, että "Temppeli tuhoutui kesällä v. 1941 suomen armeijan hyökkäyksen yhteydessä."  Pääsemme ihailemaan myös ensimmäistä kertaa Vuoksen virtausta tällä puolella rajaa. 

Jääsken kirkon muistoristi

Jääsken kirkolta jatkamme matkaamme Antreaan, jossa pysähdymme Muistopuistoon, vanhan kirkon ja hautausmaan raunioille. Kiipeämme ylös muistopuistoon ja ihastelemme Karjalan keväistä vehreyttä. Puisto on siisti ja hyvin hoidettu. Uusi hautausmaa on tien toisella puolella vähän matkan päässä ja osa matkalaisista käy siellä katselemassa. Kuskimme Peke keittää meille ensimmäiset bussikahvit ja tarjoaa keksit ja korput. Ihmeen hyvältä maistuu kahvi täällä luonnon helmassa.
Ympäristön talot näyttävät samanlaisilta, kuin kaikki maaseudun talot tähän mennessä. Ei näytä ympäristöstä huolehtiminen kuuluvan tänne asutettujen arkeen, niin huonoon kuntoon on talot päästetty.

Muistopuisto Antrea

taloja muistopuiston vieressä

Maisema Kuukaupin sillalta

Seuraava pysähdyksemme on Ihantalan taisteluiden muistomerkillä. Siellä kuulemme mandoliinin soittoa ja saamme taas ison annoksen suomen historiaa. Paikka on tärkeä suomen historiassa, pysäytettiinhän tähän vihollisen eteneminen kesällä 1944.

Ihantalan taistelun muistomerkki

Muistomerkiltä ajammekin kohti Viipuria ja hotelliamme Victoriaa. Hotelli on tyylikäs eikä lainkaan sellainen, jota Venäjän hotellista odotin! Tosin oppaamme taisi kertoakin, että tämä hotelli on Viipurin tasokkain iso hotelli, johon tämän kokoinen retkikunta mahtuu.

Maittavan illallisen jälkeen käymme vielä kävelemässä Viipurin vanhoilla kujilla ja kuulemme lisää historialuentoa. Itse keskityn valokuvaukseen, koska tällaisen päivän iltana on enää turha edes yrittää jaksaa painaa mieleensä kaupungin historiallisia yksityiskohtia!

Näkymää hotellin portailta

Valkoinen talo on Hotelli Victoria

Viipurilaista arkkitehtuuria

Torkkelin Knuutinpoika

Viipurin vanha tuomiokirkko

Eivät ole kerrostalot Viipurissakaan kauniita...

Kisu asuu vanhassa puutalossa

Kotiovella?

Työkavereille löytyi pöllö heti ensimmäisenä päivänä :-)

Kello on jo paljon, kun pääsemme nukkumaan. Päivä on ollut hyvä!