Näytetään tekstit, joissa on tunniste Alkukirjaimet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Alkukirjaimet. Näytä kaikki tekstit

maanantai 7. toukokuuta 2012

Alkukirjaimet Haaste # 62 - NO

Tähän aikaan keväästä on koivuissa paljon näitä:

Kuva NOrkoista on käsitelty Pixlr-o-matic:illa.
Muita NO-kuvia pääset katsomaan täältä

torstai 12. huhtikuuta 2012

Alkukirjaimet FA, FI, FO tai FU

Facebookin (tai oikeastaan Pinterestin) maaliskuun "joka päivä kuva"-haaste on saatu onnellisesti valmiiksi ja muutaman päivän on jo ehtinyt vetää henkeä, joten on aika palata blogipuolen haasteisiin.

Alkukirjaimissa tällä viikolla aika hankalan tuntuiset kirjaimet, mutta kyllähän se idea löytyi kuvapankkia selatessa. Rooman reissulla tammikuussa napattu kuva FIatista.



Lisäksi vielä HDR-tekniikalla muokattu versio samaisesta kuvasta:

Muita FA, FI, FO tai FU -alkuisia kuvia voi käydä kurkkimassa täältä

tiistai 21. helmikuuta 2012

Alkukirjaimet #52: RE

Alkukirjaimissa tällä viikolla kirjainyhdistelmä RE, josta minulle tuli heti mieleen etelän maan rekut eli agentit eli kulkukoirat. Ainakin Kreikassa niitä riittää, ollaan sitten mantereella tai saarilla. Agenteiksi rekkuja alettiin kutsua yhdellä Kreetan matkalla, kun kolme agenttia lyöttäytyi seuraamme ja kulki illan meidän kanssamme.

Tässä vähän käsitellyssä kuvassa Ateenalainen rekku Zeuksen temppelin ulkopuolella päivänokosilla.

Muita RE-alkuisia kuvia voit käydä kurkkaamassa täältäLinkki

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Alkukirjaimet #51: LÄ

Alkukirjaimissa tällä viikolla LÄ. Itselleni tuli mieleen muutaman viikon takainen Roomanmatka ja siellä nähdyt lukuisat LÄhteet. Tässä niistä ehkä kuuluisin Fontana di Trevi.


Muita LÄ-sanoja voit käydä katsomassa täällä

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Alkukirjaimet #49: VÄ

Talvella on jostain syystä mukava katsella kesällä otettuja kuvia, joten tässäpä minun viime vappuna kuvaamani VÄstäräkkini.


Muita VÄ-kuvia voit käydä katsomassa täällä

tiistai 31. tammikuuta 2012

Alkukirjaimet Haaste # 48: OL tai UL

Tällä viikolla alkukirjaimissa OL tai UL. OL:sta en keksinyt muuta kuin Olli (veljeni), mutta hänestä en kuvaa taida tänne nyt laittaa :-) UL:stä tuli mieleen ULkomaat, joten tässä muutama käsitelty kuva viime viikon reissusta Roomaan:


Muita OL tai UL kuvia voi käydä katsomassa täältä

tiistai 13. joulukuuta 2011

Alkukirjaimet #44: IT

Laitetaanpa itsenäisyyspäivän kunniaksi vähän haastavampi kirjainpari,
eli IT-alkuinen suomenkielinen sana.
* * * *
Itsenäisyyspäivän kunniaksi tulevat ITsenäisyytemme puolustajat kokoontuneet Vekaranjärvellä vannomaan sotilasvalaansa.


Lisää IT-kuvia voi käydä kurkkimassa täältä

tiistai 29. marraskuuta 2011

Alkukirjaimet - TI

43. haaste
TI-alkuinen suomenkielinen sana.
***
Kesältä löytyi TIntti. Kuvaa on vähän käsittelty

Muita TI-alkuisia kuvia voi käydä katsomassa täällä

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Alkukirjaimet - HA

42. haaste
HA-alkuinen suomenkielinen sana.
***
Alkukirjaimissa etsitään tällä viikolla HA-alkuisia sanoja. Mieleen tuli vuosi sitten Linnanmäen valokarnevaaleilla vietetty kuvausilta. Pitkällä valotusajalla laitettiin lapset pyörimään vähän lujemmalla vauhdilla :-) Eli haamukuva:

Muita HA-kuvia pääsee katsomaan täältä

tiistai 15. marraskuuta 2011

Alkukirjaimet - NI

41. haaste
NI-alkuinen suomenkielinen sana.
* * * *

Alkukirjaimissa etsitään tällä viikolla NI-alkuista sanaa. Mieleen tuli kesä ja niittyleinikki!




ja vielä sama käsiteltynä


Profiilini kuvassa voin ihastella niittyleinikkiä aina blogin avatessani :-)

tiistai 25. lokakuuta 2011

Alkukirjaimet - JO

38. haaste
JO-alkuinen suomenkielinen sana.

***
Nyt lähti vähän lapasesta tää homma, mutta tänään ajattelen sen niin, että on hienoa, kun ideoita syntyy. Tässä siis minun JO-sanani :-)
Joulu


Joutsen

Joukot

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Alkukirjaimet - RI

37. haaste
RI-alkuinen suomenkielinen sana.
* * * *

Joskus joutuu selaamaan kuvia pidemmänkin aikaa, ennenkuin löytyy sopivia kuvia annetuilla alkukirjaimilla. Tällä kerralla kuvia löytyi enemmänkin:

Riikinkukko
Ritari
RivissäLisää RI-alkuisia kuvia voi käydä kurkkimassa täällä

tiistai 11. lokakuuta 2011

Alkukirjaimet - MA

36. haasteLinkki
MA-alkuinen suomenkielinen sana.

Maanpuolustus


Kuva on helmikuulta Santahaminassa pidetyssä valatilaisuudessa, jossa poikani vannoi sotilasvalan.

tiistai 4. lokakuuta 2011

Alkukirjaimet - PU

Alkukirjainten haasteessa on tällä viikolla vuorossa PU. Kävin tänään ottamassa muutaman kuvan ja joukkoon sattui tähän haasteeseen sopiva kuva, itse asiassa muutamakin, joten tässäpä nämä.


Muita PU-kuvia voit käydä kurkkaamassa täältä.

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Alkukirjaimet - KY

34. haaste
KY-alkuinen suomenkielinen sana.

Tästä ei KYyti parane:

Måxi Vermossa 14.9.2011
Muita KYitä täältä

tiistai 13. syyskuuta 2011

lauantai 10. syyskuuta 2011

Alkukirjaimet - NE

Alkukirjaimissa tällä viikolla NE. Neulaset löytyivät eilen Korkeasaaresta


Yleensähän Korkeasaareen mennään katsomaan eläimiä, joista kuvia löytyy täältä.

tiistai 30. elokuuta 2011

Alkukirjaimet - AA

Kerrankin välähti heti: AAllot! Ja kuvat taas siltä Utön viikonlopulta:



Lisää AA-kuvia täältä