tiistai 14. elokuuta 2012

Saariston rengastie 4. päivä 6.8.12 (Uusikaupunki - Turku)

Aamu valkenee aurinkoisena ja lämpimänä. Säätiedotuksen mukaan sateen pitäisi alkaa tänään kolmen kieppeillä, joten ainakin siihen saakka saamme nauttia lämmöstä ja auringosta. Puen kesämekon päälle, syömme aamiaisen, kasaamme kamppeemme ja nostamme kytkintä. Tänään tarkoituksemme on tutustua Uuteenkaupunkiin ihan rauhassa ennen Turkuun ajoa.

Jätämme auton parkkiin kaupungin pohjoispuolelle ja suuntaamme kohti Vakka-Suomen Panimoa. Panimon pitäisi aueta klo 11 ja olemme ovella muutaman minuutin yli. Ovi on lukossa, mutta lappu ovessa kehottaa soittamaan kelloa. Näin teemme ja hetken kuluttua naisihminen avaa oven. Meidät toivotetaan tervetulleiksi. Katselemme ympärillemme pienessä myymälässä, kun nainen kysyy, haluaisimmeko käydä tutustumassa panimon puolella. Iloisesti yllättyen vastaamme haluavamme.

Suojakengät jalkaan ja yksityiselle kierrokselle sinne, missä olut ja siideri valmistetaan. Nainen selvittää panimon lyhyttä historiaa ja kertoo oluen käymisestä, pullottamisesta ja erilaisista erikoiseristä, joita panimolta on tilattu. Juha räpsii kuvia ja minä kuuntelen ihmetellen.

Olutpannu
Vierailun päätteeksi Juha ostaa 5 litran oluttynnyrin ja tuopin vierailulta muistoksi. Ne viemme autoon säilöön päivän ajaksi.

Autolta kävelemme kaupungin keskustaan. Uusikaupunki on viehättävä kaupunki, jossa vanhat puutalot on sääsetty ja pidetty kunnossa. Kävelemme kirkon ohi joen rantaan ja istumme penkille päivästä nauttien. Joen toisella puolella on punaisia hirsitaloja, joissa puoteja ja ravintoloita.

Viehättäviä vanhoja taloja

Uusi kirkko

Joen rannalla oli mukava istuskella
Rannan puodit ja ravintolat

Päätämme ylittää joen ja käydä tutustumassa rannan tarjontaan. Sillalla huomaan omituisen tankin talon päädyssä, talon, jonka seinässä lukee Bonk. Juha muistaa, että Bonkiin liittyy keksittyjä koneita ja tarinoita, joten päätämme käydä kurkkaamassa, onko kyse samaisesta Bonkista.

Ja olihan se. Saamme taas yksityisen esittelyn, tällä kertaa Bonk Business Inc.:stä. Kuvat Bonkista ansaitsevat ihan oman blogitekstin, joten palaan siihen myöhemmin :-)

Bonkissa vierailun jälkeen palaamme aikaisempaan suunnitelmaan käydä joenvarren ravintolassa ottamassa vähän välipalaa. 

Jatkamme kävelemällä joen vartta molemmin puolin, ihastelemme veneitä ja tutustumme vanhaan kirkkoon sisältäkin päin. Kirkko on sisältä kaunis, mutta sen verran pimeä, ettei sieltä oikein saa kuvia otettua. Kirkon katto on rakennettu kuten laivan pohja, joka juontaa varmasti juurensa siihen, että kaupungissa oli paljon veneenrakentajia ja veneen muoto ylösalaisin käännettynä oli tutun tuntuinen tehdä.

Rantapuodin "näyteikkuna" (reissun pöllö löytyi täältä)

Joella oli hienoja purjeveneitä

Vanhasta kirkosta sai kuvia vain ulkopuolelta

Talot keskustassa ovat näyttäviä


Nälkäkin alkaa kurnia vatsassa, joten lähdemme kävelemään Pooki-ravintolaan päin. Päätimme jo aamulla, että nautimme siellä saaristolaispöydän antimista. Sateesta ei näy merkkiäkään koko päivänä.

Gasthaus Pooki (hotelli ja ravintola)
Ruoan jälkeen alkaa kello olla jo sen verran, että suuntaamme asuntomme kohti Turkua. Parkkeeraamme auton Ruissalon leirintäalueelle, testaamme tietoliikenneyhteydet ja lähdemme katsomaan tämän leirintäalueen rantaa. Istumme laiturilla ja seuraamme, kuinka myrsky nousee. Ensimmäisten tippojen jo tippuessa lähdemme takaisin autolle. Ilta pimenee autossa istuskellen ja nettiä selaillen.

On ollut hieno päivä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti