Aamiaisen jälkeen Peke vie meidät rantaan, jossa nousemme katamaraaniin. Laatokka näyttää meille lempeän puolensa ja matka Vanhaan Valamoon on tasainen ja mukava. Koitan räpsiä kuvia maisemista ikkunan läpi, mutta eihän siitä mitään tule. Niinpä keskityn nauttimaan kauniista järvimaisemasta.
Valamon satamassa meitä on vastassa opas, joka vie meidät luostarin alueelle ja kertoo historiaa. Valamon tunnelmaan pääsemme hyvin, kun meidät viedään kuuntelemaan Valamon mieskuoron kaunista esitystä. Laulajat ovat ammattilaulajia ja mukana laulamassa on myös euroopan (?) matalin basso. Kuuntelen sointia silmät kiinni ja annan sen mennä suoraan sieluun.
Valamon luostari taitaa olla aina jonkinlaisen remontin kourissa. Tänä kesänäkään ei kirkon tornia näe ilman rakennustelineitä. Kirkon sisällä kuulemme oppaan kertomusta luostarin historiasta. Jään katselemaan ikoneja ja muuta taidetta, kun muut jo rientävät myymälän puolelle. Kirkossa on hämärää ja rauhallista...
Kierroksemme jatkuu ihmeen pian kohti rantaa, jossa meillä on taas mahdollisuus ostoksiin. Odotin kovasti Valamon kierrosta, joka tuntui nyt jäävän aika pintapuoliseksi. Onhan kuitenkin niin, että muutamassa tunnissa ei paljoa ehdi.
Katamaraani vie meidät takaisin Sortavalaan, jossa hypäämme bussin kyytiin ja suuntaamme kohti Ruskealaa.
Ruskealassa tutustumme suomalaiseen avustustyöhön Venäjällä. Ruskealan uusi kirkko "Herrankukkaro" on rakennettu suomalaisten voimin. Rakennusprojekti on ollut pitkä eikä hankaluuksiltakaan ole vältytty, mutta Keinästen työ palkittiin vuonna 2010, kun kirkko vihittiin käyttöön.Me syömme Herrankukkarossa maittavan lounaan ja kuulemme Kalevin jutustelua kirkon vaiheista.
Meillä on kuitenkin pitkä matka edessä, joten emme jouda nauttimaan Herrankukkaron tunnelmasta pidempää, vaan lähdemme katsomaan Ruskealan marmorilouhosta. Pudotamme taas yhden matkalaisistamme kotitalolleen matkalla louhekselle. Hän huokaa iloisena, että ovi näyttää olevan auki, joten sisäänkin taitaa päästä.
Vietämme louhoksella puolisen tuntia, nautimme jäätelöt ja lähdemme kotiin päin. Kotitalollaan käynyt matkalaisemme palaa bussiin hymyssä suin ja on vierailuunsa tyytyväinen. Vanhan talon kanssa samalle tontille rakennetaan uutta taloa ja sen asukkaat päästävät matkalaisemme sisään katsomaan paikkoja. Yhteistä kieltä ei ole, mutta tärkeimmät asiat saadaan kuitenkin selvitettyä.
Ennen rajan ylitystä pysähdymme vielä kuluttamaan viimeiset ruplat ja tankkaamaan auton. Otan vielä muutaman kuvan tyypillisestä venäläisestä maalaistalosta.
Rajalla olemme jo rutinoituneita ja selviämme muodollisuuksista olosuhteisiin nähden pikaisesti. Pitkä kotimatkamme suomen puolella sujuu rauhallisesti ilman kommelluksia. Jäämme bussista Helsingissä ja Lahteen matkustavat jatkavat vielä kotiin.
On ollut hienoa saada tutustua Karjalaan juuri tässä seurassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti