Käkisalmesta lähdemme taas luterilaisen kirkon pihan kautta. Toisessa maailmansodassa kuolleiden muistomerkillä pidämme tämän aamun avauksen. Kirkko on autioitunut ja rapistunut, joten sisään sinne emme pääse. Ilma on taas auirinkoinen ja kaunis, kun lähdemme Käkisalmesta ajamaan Kirvuun päin.
Kirvuun mennessä näemme autioituneita kolhoosien rakennuksia. Neuvostoliiton aikaan oli karjalan pelloilla lupa viljellä vain heinää, viljat tuotettiin muissa osissa laajaa maata. Viljan viljelytaito, joka normaalisti siirtyy perintönä isältä pojalle, hävisi karjalaan asutetuilta kokonaan. Kun Neuvostoliitto hajosi ja kolhoosit lopetettiin, hävisi karjakin ja pellot jäivät metsittymään. Surullista nähdä, kun kovalla työllä raivatut pellot on jätetty oman onnensa nojaan. Jossain vaiheessa joudutaan vielä tekemään iso työ, mikäli pellot halutaan tuottavaan käyttöön.
Kirvussa pysähdymme erään matkalaisen lapsuudenkodilla. Kotitalon alakerrassa on edelleen kauppa, joka siinä oli silloinkin, kun evakkomme kotoaan lähti. Pääsimme tutustumaan vanhanajan karjalaiseen sekatavarakauppaan, josta sai kaikkea maan ja taivaan väliltä. Oli hienoa nähdä evakkomme riemu, kun hän sai esitellä meille omia lapsuuden maisemiaan :-)
Kirvusta suuntaamme Kurkijoelle. Tie on päällystämätön, pieni ja kuoppainen ... ja meillä kaikilla on niin mukavaa. Vitsit lentelevät ja tarinoita kerrotaan. Välillä seuraamme ihmeissämme autoilijoiden taitoa ohittaa toisiaan kapealla hiekkatiellä. Tiellä, jossa näyttää olevan tilaa vain yhdelle bussille, mahtuu kohta ajamaan vastakkain tukkirekka ja bussi. Ylimääräistä tilaa ei juurikaan jää, mutta ojassakaan emme käy. Yhden kerran joudumme odottamaan pienen hetken tukkirekan kuskia, joka ei selvästikään odottanut näkevänsä isoa bussia juuri tällä tiellä. Myös puskapissa aidossa karjalaisporukassa on kokemisen arvoinen :-)
Kurkijoella pysähdymme muistomerkille, juomme Peken bussikahvit ja käymme lähikaupassa kurkkaamassa löytyisikö sieltä jotain tuliaista ostettavaksi. Maisemat alkavat näyttää siltä Karjalalta, joka omalla äidilläni on mielessä. Tie kulkee kumpuilevien peltojen välissä, talot on rakennettu kukkulan laelle. Äidillä on arvoituksellinen katse!
Tuntuu, että tämä päivä on se, jota useampi matkalaisista on odottanut. Lumivaaran kirkon pihalla kuulemme matkanjohtajamme kertomusta omasta lapsuudestaan näissä maisemissa. Innokkaimmat kiipeävät Lumivaaran kirkon kellotapuliin soittamaan vanhoja kirkonkelloja. Sointi kumisee kauniisti hiljaisessa karjalassa.
Lumivaarasta jatkamme Sortavalaan. Pudotamme yhden perheistämme Sortavalan vanhalle hautausmaalle omaistensa hautoja etsimään. Muu porukka jatkaa Harluun ja sieltä Impilahdelle.
Minä jään äitini kanssa Harlussa pois bussista ja lähdemme omalle seikkailullemme äidin lapsuuden maisemiin. Tuosta seikkailusta voit lukea täällä.
Seikkailumme jälkeen kirjaudumme hotelli Seurahuoneelle. Pienen hetken etsimme hämillämme huoneitamme, joiden piti olla 1. kerroksessa, mutta jossa ei selvästikään huoneiden ovia ole. Kyösti pelastaa tilanteen ja näyttää reitin huoneeseemme: kellarikerroksen uudistettuun tilaan. Huone on siisti ja mukava, vain (oikea) ikkuna puuttuu. Yöllä emme kuitenkaan ikkunaa kaipaa.
Vielä ennen nukkumaan menoa pääsemme Peken kyydissä Sortavalan laululavalle. Istumme siellä hetken itikoiden syöttinä, laulaa lurautamme muutaman karjalaisen laulun ja otamme porukasta yhteiskuvan.
Muutama innokas lähtee vielä Kyöstin johtamalle kaupunkikierrokselle, mutta meillä on äidin kanssa ollut niin pitkä päivä, että päätämme käydä unten maille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti