Suomen majakat

Tänä kesänä 2012 päätin ottaa tavoitteekseni kuvata kaikki suomen majakat lukuunottamatta ns. pohjamajakoita, joiden bongaus on veneettömälle ihmiselle käytännössä mahdotonta.

Wikipedian mukaan majakoita on ollut 62 kappaletta. Niistä kuitenkin yksi on purettu ja toinen jäänyt Venäjän puolelle.  Majakoita on siis 60, joista majakkakirjan mukaan muita kuin pohjamajakoita 32 (luku täytyy vielä tarkistaa!). 

Majakkaseuran sivuilta löytää vinkkejä siitä, kuinka majakalle pääsee. Osa majakkasaarista on lisäksi sellaisia, että niille ei pääse kuin majakkaseuran jäsenet. Jossain vaiheessa on siis liityttävä majakkaseuraan, mutta se ei ole näin ensimmäisenä bongausvuonna tullut vielä ajankohtaiseksi.

Wikipedian lista majakoista:

1. Söderskärin majakka (kuvattu vuonna 2010)
  • Paikkatieto
  • Helsingin edustalla, pääsee näkemään risteilyllä
2. Utön majakka (kuvattu vuonna 2011)
3. Suomenlinnan kirkko (kuvattu 2011)
4. Russarön majakka (kuvattu 2012)
5.Harmajan majakka (kuvattu 2012)
6. Bengtskärin majakka  (kuvattu 2012)
7. Gustavsvärn (kuvattu 2012)
  • Paikkatieto 
  • bongattu Russarön ja Bengtskärin reissuilla, nyt kuvatkin otettu
  • Paikkatieto
  • Porin edustalla, näkyyköhän Reposaaresta
Yttergrundin majakka
  • Paikkatieto
  • Merikarvian pohjoispuolelle saaressa, näkyy mantereelle
  • Avointen ovien päivä 6.7.2013 mikäli sää sallii
Ulkokallan majakka
Tankarin majakka
Kallan
Pietarsaaren majakka
Ritgrund
Valassaarten majakka
Utgrynnan
Norrskärin majakka
  • Paikkatieto
  • Raippaluodon edustalla, hankalan näköinen paikka
Vaasan majakka
Strömmingsbådanin majakka
Sälgrundin majakka
  • Paikkatieto
  • Kaskisten edustalla, näkyyköhän mantereelta
  • Paikkatieto
  • Siikajoki, mantereella aika lähellä Hailuotoa
Marjaniemen majakka
Bogskär       
  • Paikkatieto
  • varmasti haastava kuvattava (Ahvenenmaan eteläpuolella)
  • http://www.aland.com/fi/nae_ja_koe/nahtavyydet/bogskar_majakkaa
Flötjan       
  • Paikkatieto 
  • kuvaaminen yhdessä Bogskörin kanssa?
  • Näkyykö Tallinna - Ahvenanmaa -reitillä?
Isokarin majakka
Jussarön majakka
Keminkraaseli
Kotkan majakka
  • Paikkatieto
  • Ruotsinpyhtään edustalla kaukana väylällä
Kylmäpihlajan majakka
  • Paikkatieto
  • Rauman edustalla, pääsee yhteysaluksella
Kökarsören
  • Paikkatieto
  • Ahvenanmaan edustalla, Tallinna - Marianhamina -reitin varrella?
Längdenin majakka
Lågskär
  • Paikkatieto
  • Ahvenanmaan eteläpuolella, bongaamaan saattaisi päästä lintuharrastajien kautta
  • http://www.aland.com/fi/nae_ja_koe/nahtavyydet/lagskar_majakkaa
Merikarvian majakka
Märket
  • Paikkatieto
  • Ahvenanmaan ja ruotsin välissä, kesäisin mahdollisuus päästä käymään Majakkaseuran kanssa
  • http://www.aland.com/fi/nae_ja_koe/nahtavyydet/market_majakkaa
Nyhamnin majakka
  • Paikkatieto
  • Ahvenanmaalla Lägskärin majakan lähellä (näköetäisyydellä)
Porkkalan majakka
Raahen majakka
Rönnskär
  • Paikkatieto
  • Porkkalan edustalla, näkyy mantereelta (se valkoinen)
Stubbenin majakka
  • Paikkatieto
  • Oravainen (Raippaluodon ja Pietarsaaren välissä)
Sälskärin majakka
  • Paikkatieto
  • Ahvenanmaan pohjoispuolella
  • http://www.aland.com/fi/nae_ja_koe/nahtavyydet/salskar_majakkaa
Säpin majakka
  • Paikkatieto
  • Porin edustalla, aika lähellä mannerta, mutta saattaa olla, ettei näy
Tainion majakka
Tiiskeri (majakkasaari)

Pohjamajakat:
Gustaf Dalén (majakka)  -Paikkatieto
Helsingin majakka  -Paikkatieto
Kalbådagrund -Paikkatieto
Kemi I -Paikkatieto
Kemi II - Paikkatieto
Kokkolan majakka - Paikkatieto
Kristiina (majakka) - Paikkatieto
Nahkiainen (majakka) - Paikkatieto
Oulu 1 - Paikkatieto
Oulu 2 - Paikkatieto
Oulu 3 - Paikkatieto
Porin majakka - Paikkatieto
Porvoon majakka - Paikkatieto
Rauman majakka - Paikkatieto
Sandbäckin majakka - Paikkatieto
Suomen leijona (majakka) - Paikkatieto


Järjestän majakkalistan jossain vaiheessa niin, että toisiaan lähellä olevat majakat ovat listalla peräkkäin. Kartankin näistä voisi tehdä. Yllä olevalle listalle tulee oma kuvalinkki vuosilukuineen heti, kun majakka on kuvattu ja kuvat lisätty tänne blogiin. Tähän mennessä (11.07.2012) kuvatut majakat (5) lisään blogiin ehtiessäni.


6 kommenttia:

  1. Hei, KIITOKSIA! Koska minulle pitää olla meri eikä metsä, ja tykkään majakoista, postauksesi on varsin innoittava. Enpä tiennytkään majakkaseurasta, joten sain kutkuttavaa tuumittavaa, kun olen äskettäin muuttanut meren reunalta eri merelle.

    Osuin sivuillesi jonkin monipolvisen blogiselaamisen kautta. Menestystä! Aiotko nyplätä pitsimajakan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei avanas2go! Kiva, että löysit tänne ja hauskaa, jos olen saanut kirjoitettua jotain, joka innosti sinua :-)

      Nypläämällä en majakkaa varmasti saa tehtyä, mutta ristipistomajakka on työn alla !

      Poista
  2. Hieno tavoite! Majakat ovat upeita, ja bonuksena ne sijaitsevat mahtavissa paikoissa. Olen kierrellyt ja kuvannut majakoita useita vuosia Suomessa, virossa, Tanskassa ja Norjassa. Ne kiehtovat yhä enemmän.
    Vähän särähti silmääni tämä kommenttisi: "Jossain vaiheessa on siis liityttävä majakkaseuraan, mutta se ei ole ... tullut vielä ajankohtaiseksi." Kaikkien majakoista pitävien kannattaa liittyä majakkaseuraan heti eikä vasta sitten kun on "pakko".

    VastaaPoista
  3. Heip, kuuntelemme aina säätiedotuksesta mitä Nahkiaiseen kuuluu :) emme ole löytäneet yhtään kuvaa majakasta. Olisi hienoa jos sellainen ilmestyisi esim tälle sivustolle. t. Nahkiasfanit :)

    VastaaPoista
  4. Kiitokset haasteesta :-) Täytyy pitää Nahkiainen mielessä sitten joskus, kun suuntana on Raahen ja Oulun majakat. Pohjamajakat ovat kyllä haasteellisia bongattavia, mutta taitaa olla niin, että haastetta tuottavat myös Raahen ja Oulun majakat, joten jossain vaiheessa on vain otettava härkää sarvista ja käytävä selvittämään, kuinka Perämeren majakat hoidetaan :-)

    VastaaPoista